sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Mielipide yleiskaavasuunnittelun lähtökohdista

Kaupunkiluontoa Meri-Rastilassa, kesä 2012, kuva Olli Vento.

Mielipide yleiskaavasuunnittelun lähtökohdista

Taustaa

Valitettavasti kaavoituksessa Helsingin metsäluontoon suhtaudutaan usein valkoisina alueina kartalla ja sen nakertamista perustellaan kaupunkirakenteen tiivistämisellä. Jäljellä olevien luontoalueiden vähentämistä ei pitäisi kutsua tiivistämiseksi, sillä se on pikemminkin kaupunkirakenteen levittämistä.

Kunnianhimoinen kaavoittaja etsisi mahdollisuuksia tiivistää kaupunkirakennetta jo rakennetuilla alueilla. Esimerkiksi autoilu sitoo noin neljänneksen Helsingin kaupungin maa-alasta. Sisääntuloväylien muuttaminen kaupunkibulevardeiksi olisikin kannatettava tapa lisätä asuntojen määrää.  Rajallisella alueella kaupunkia on luontevaa kasvattaa myös ylöspäin.

Kannattaa muistaa, että ympäristöön liittyvät riskit ovat merkittävimpiä tulevaisuuden haasteita. Kaavoituksessa Helsingin metsäluontoa tulisikin pyrkiä suojelemaan kaavamerkinnöin. Helsingissä maa-alueiden suojeluaste on alhaisempi (alle 3 %) kuin naapurikunnissa Espoossa (lähes 10 %) ja Vantaalla (lähes 6 %).

Tutkimuksia luontoalueiden merkityksestä

Kaavoituksessa tulisi ottaa huomioon tutkimukset, jotka osoittavat mahdollisimman luonnontilaisten ulkoilualueiden terveysvaikutukset. Lähiluonnolla on erityistä merkitystä sosioekonomisten ryhmien terveyserojen tasaamisessa. Kaupunkiluontoon liittyviä tutkimuksia on tehty Suomessakin (mm. professori Liisa Tyrväinen), mutta tässä on linkki kansainväliseen tutkimukseen: http://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736%2808%2961689-X/abstract

Monimuotoisella luonnolla on merkityksensä myös allergioiden torjunnassa kuten ylilääkäri Tari Haahtelan ja akatemiaprofessori Ilkka Hanskin tutkimus osoittaa: http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=12021/type=1

Tutkija, FT Leena Järven mukaan kaupungit tarvitsevat viheralueita paitsi luomaan viihtyisyyttä myös viilentämään ilmaa ja hillitsemään haitallisia ilmiöitä. Luontoalueiden merkitys korostuu ilmastonmuutoksen edetessä. Jos viheralueet vähenevät, nousee ilman lämpötila paikallisesti helpommin terveydelle vaarallisiin lukemiin.

Strategioita ja sopimuksia, jotka koskevat Helsingin kaupunkia

Yleiskaavaa tehdessä tulisi muistaa Helsingin kaupunginhallituksen 8.2.2010 hyväksymät tavoitteet luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi. Hyvillä tavoitteilla on merkitystä vain, jos kaupunki toimijana itse ottaa ne huomioon.

Valtioneuvosto on 20.12.2012 tehnyt periaatepäätökseen Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategiasta vuosille 2012–2020. Uusi strategia toteuttaa kaksi vuotta sitten tehtyjä päätöksiä tehostaa biodiversiteettisopimuksen toimeenpanoa maailmanlaajuisesti. Strategia huomioi myös Euroopan unionin biodiversiteettistrategian tavoitteet. Taustalla on lisäksi laajoja kansallisia selvityksiä Suomen luonnon monimuotoisuuden tilasta ja siihen vaikuttavista uhkatekijöistä.

Strategian missiona on, että Suomi ryhtyy tehokkaisiin ja kiireellisiin toimiin luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseksi vuoteen 2020 mennessä ja varmistaa, että vuoteen 2050 mennessä Suomen luonnon tila on vakaa ja edistää tulevaisuudessakin kansalaisten hyvinvointia. Tämä edellyttää mm., että luonnon monimuotoisuuteen liittyvät asiat ja arvot omaksutaan keskeiseksi osaksi päätöksentekoa.

Biodiversiteettisopimus edellyttää, että sellaisten hankkeiden ja suunnitelmien, joilla todennäköisesti on huomattava haitallinen vaikutus luonnon monimuotoisuuteen, luontovaikutukset arvioidaan. Jos arvioinneista ja selvityksistä huolimatta syntyvistä vaikutuksista ei voida olla varmoja, on noudatettava varovaisuusperiaatetta (engl. precautionary principle). Varovaisuusperiaatteella tarkoitetaan, että vakavan ja palautumattoman haitan ennaltaehkäisemiseksi on ryhdyttävä toimiin, vaikkei sen syntymisestä olisi täyttä varmuutta. Luonnon monimuotoisuuden väheneminen on tällainen haitta.

Yleiskaavoituksessa tulisi huomioida, että valtakunnalliset ja kansainväliset sopimukset koskevat myös Helsingin kaupunkia.

Lopuksi

Kaavoituksen tehtävänä on suunnata tulevaan. Koska tulevaisuuden vaikeimmat haasteet liittyvät luonnon monimuotoisuuden vähenemiseen ja ilmastonmuutokseen, tulisi luontoalueiden turvaamisen olla keskeinen periaate yleiskaavaprosessissa.

Terveisin

Hanna-Leena Ylinen

torstai 7. helmikuuta 2013

Muistutukset Meri-Rastilan osayleiskaavasta kaupunkisuunnittelulautakunnalle

Talvista Meri-Rastilaa, kuva Olli Vento.


Muistutukset Meri-Rastilan osayleiskaavaehdotuksesta kaupunkisuunnittelulautakunnalle tulisi toimittaa Helsingin kaupungin kirjaamoon 11.2.2013 klo 16.00 mennessä. Sähköpostiosoite on helsinki.kirjaamo@hel.fi. Tarkempia tietoja löytyy täältä.

Oma muistutukseni lautakunnalle on luettavissa täällä.

Meri-Rastilan laaja muinaisranta pitää säilyttää

Muinaisrantakivikkoa, kesä 2012, kuva: Olli Vento.
  
Alla on Helsingin Sanomissa 16.1.2013 julkaistu Olli Vennon mielipidekirjoitus Meri-Rastilan muinaisrannasta:

Eeva Berglund toi mielipidekirjoituksessaan hyvin esille tarpeen ottaa Helsingin asukkaat enemmän mukaan kaupungin kehittämiseen (HS Mielipide 10.1.2013).

On aika uudistaa toimintamalleja. Asukkailla on paljon käytännön tietoa kotiseutunsa vahvuuksista ja heikkouksista.

Suunnittelun suurten linjojen ja kaupunkilaisten osaamisen on kohdattava paremmin. Eri kaupunginosien asukkaat tuntevat usein hyvin, mikä heidän kotikulmillaan on arvokasta.

Meri-Rastilan ulkoilupuistossa polveilee laaja muinaisranta noin 400 metrin pituisella alueella. Kivien muodostelmat ja monimuotoinen metsäluonto kohtaavat. Alue on sekä asukkaiden henkireikä että kivirakennelmineen muisto kaukaisilta ajoilta.

Osa muinaisrannasta uhkaa jäädä rakentamisen jalkoihin. Uudisrakennukset olisi kuitenkin mahdollista sijoittaa niin, että ulkoilupuisto säilyisi. Laajan muinaisrannan voi tuhota vain kerran. Niin ei saa käydä. Kaupunginosia on hyvä kehittää vahvuuksiensa varaan.

Olli Vento, Helsinki