torstai 16. helmikuuta 2012

Kaupunkimetsäliike Porvoossa

Kaupunkimetsäliike on laajentunut Porvooseen. Tähän ei tarvita mitään perustamiskokousta eikä yhdistyksen muutosilmoitusta, koska kyse on epämuodollisesta kansalaisliikkeestä.

Mikä on Kaupunkimetsäliike? Sen "perustivat" (sitaateissa koska kyse on epämuodollisesta kansanliikkeestä) omasta elinympäristöstään huolehtivat asukasaktiivit eri puolilta Helsinkiä. Alussa mukana olivat Vuosaaresta Pro Mustavuori, Pro Uutela ja Meri-Rastilan rantametsien puolesta -liikkeet, Myllypuron metsän puolesta, Laajasalosta Pro Stansvik ja Pro Kruunuvuori sekä Ei enää palaakaan Keskuspuistosta -kansalaisliikkeet, ja sittemmin vastaavia liikkeitä on perustettu muuallekin pääkaupunkiseudulle, kuten pro Friisinkallio.

Kun mennään - tai tullaan, näkökulmasta riippuen - pääkaupunkiseudun ulkopuolelle, koko kaupunkimetsien "ontologia" muuttuu. Täällä Porvoossakin toki kaupunkimetsien hoitoon liittyy samantyyppistä kiistaa kuin Helsingissä, mutta täällä ominaispiirteenä ovat villieläimet ja niiden aiheuttamasta mahdollisesta "uhasta" ihmisille ja lemmikkieläimille aiheuttamat vaarat. Täällä on esimerkiksi ajoittaisia ilveksiä ja yksi pahamaineinen metso.

Porvoossa osaa kaupunkimetsistä hoidetaan talousmetsinä, ei vain talousmetsien kaltaisesti kuten Helsingissä. Voi siis olla että kesken lenkkipolun törmää työkoneisiin. Täällä myös metsästetään kaupunkimetsissä. Helsinki lienee Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen siinä, miten paljon siellä on kaupungin ylläpitämiä ulkoilureitistöjä ja liikuntafasiliteetteja. Niitä kaipaisi tänne Porvooseenkin lisää, lenkkipolkuja ja jumppatelineitä.

Porvoon näkökulmasta Kaupunkimetsäliikkeellä on tehtävää ainakin kaupungin laajimman ja suosituimman ulkoilumetsän Humlan reunaa nakertava Toukovuoren asuinalueen kaavoituksen vahtimisessa. Siellä yhtenäinen ulkoilureitti silvotaan joukkoliikennekadulla, ja lisäksi metsää menee. Lisäksi on keskusteltu henkilöautoliikenteen salliminen samaisella joukkoliikennekadulla. Asiasta löytyy lisää vanhemmissa bloggauksissani viime lokakuulta osoitteesta http://perukangas.blogspot.com.