Kaupunkiluontoa Meri-Rastilassa, kesä 2012, kuva Olli Vento. |
Mielipide yleiskaavasuunnittelun lähtökohdista
Taustaa
Valitettavasti kaavoituksessa Helsingin metsäluontoon
suhtaudutaan usein valkoisina alueina kartalla ja sen nakertamista perustellaan
kaupunkirakenteen tiivistämisellä. Jäljellä olevien luontoalueiden vähentämistä
ei pitäisi kutsua tiivistämiseksi, sillä se on pikemminkin kaupunkirakenteen
levittämistä.
Kunnianhimoinen kaavoittaja etsisi mahdollisuuksia
tiivistää kaupunkirakennetta jo rakennetuilla alueilla. Esimerkiksi autoilu
sitoo noin neljänneksen Helsingin kaupungin maa-alasta. Sisääntuloväylien
muuttaminen kaupunkibulevardeiksi olisikin kannatettava tapa lisätä asuntojen
määrää. Rajallisella alueella kaupunkia on luontevaa kasvattaa myös
ylöspäin.
Kannattaa muistaa, että ympäristöön liittyvät riskit
ovat merkittävimpiä tulevaisuuden haasteita. Kaavoituksessa Helsingin
metsäluontoa tulisikin pyrkiä suojelemaan kaavamerkinnöin. Helsingissä
maa-alueiden suojeluaste on alhaisempi (alle 3 %) kuin naapurikunnissa Espoossa
(lähes 10 %) ja Vantaalla (lähes 6 %).
Tutkimuksia luontoalueiden merkityksestä
Kaavoituksessa tulisi ottaa huomioon tutkimukset,
jotka osoittavat mahdollisimman luonnontilaisten ulkoilualueiden
terveysvaikutukset. Lähiluonnolla on erityistä merkitystä sosioekonomisten
ryhmien terveyserojen tasaamisessa. Kaupunkiluontoon liittyviä tutkimuksia on
tehty Suomessakin (mm. professori Liisa Tyrväinen), mutta tässä on
linkki kansainväliseen tutkimukseen: http://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736%2808%2961689-X/abstract
Monimuotoisella luonnolla on merkityksensä myös
allergioiden torjunnassa kuten ylilääkäri Tari Haahtelan ja
akatemiaprofessori Ilkka Hanskin tutkimus osoittaa: http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=12021/type=1
Tutkija, FT Leena Järven mukaan kaupungit
tarvitsevat viheralueita paitsi luomaan viihtyisyyttä myös viilentämään ilmaa
ja hillitsemään haitallisia ilmiöitä. Luontoalueiden merkitys korostuu
ilmastonmuutoksen edetessä. Jos viheralueet vähenevät, nousee ilman lämpötila
paikallisesti helpommin terveydelle vaarallisiin lukemiin.
Strategioita ja sopimuksia, jotka koskevat Helsingin
kaupunkia
Yleiskaavaa tehdessä tulisi muistaa Helsingin
kaupunginhallituksen 8.2.2010 hyväksymät tavoitteet luonnon monimuotoisuuden
turvaamiseksi. Hyvillä tavoitteilla on merkitystä vain, jos kaupunki toimijana itse
ottaa ne huomioon.
Valtioneuvosto on 20.12.2012 tehnyt periaatepäätökseen
Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategiasta
vuosille 2012–2020. Uusi strategia toteuttaa kaksi vuotta sitten tehtyjä
päätöksiä tehostaa biodiversiteettisopimuksen toimeenpanoa maailmanlaajuisesti.
Strategia huomioi myös Euroopan unionin biodiversiteettistrategian tavoitteet.
Taustalla on lisäksi laajoja kansallisia selvityksiä Suomen luonnon
monimuotoisuuden tilasta ja siihen vaikuttavista uhkatekijöistä.
Strategian missiona on, että Suomi ryhtyy tehokkaisiin ja kiireellisiin toimiin luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseksi vuoteen 2020 mennessä ja varmistaa, että vuoteen 2050 mennessä Suomen luonnon tila on vakaa ja edistää tulevaisuudessakin kansalaisten hyvinvointia. Tämä edellyttää mm., että luonnon monimuotoisuuteen liittyvät asiat ja arvot omaksutaan keskeiseksi osaksi päätöksentekoa.
Strategian missiona on, että Suomi ryhtyy tehokkaisiin ja kiireellisiin toimiin luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseksi vuoteen 2020 mennessä ja varmistaa, että vuoteen 2050 mennessä Suomen luonnon tila on vakaa ja edistää tulevaisuudessakin kansalaisten hyvinvointia. Tämä edellyttää mm., että luonnon monimuotoisuuteen liittyvät asiat ja arvot omaksutaan keskeiseksi osaksi päätöksentekoa.
Biodiversiteettisopimus edellyttää, että sellaisten
hankkeiden ja suunnitelmien, joilla todennäköisesti on huomattava haitallinen
vaikutus luonnon monimuotoisuuteen, luontovaikutukset arvioidaan. Jos
arvioinneista ja selvityksistä huolimatta syntyvistä vaikutuksista ei voida
olla varmoja, on noudatettava varovaisuusperiaatetta (engl. precautionary
principle). Varovaisuusperiaatteella tarkoitetaan, että vakavan ja
palautumattoman haitan ennaltaehkäisemiseksi on ryhdyttävä toimiin, vaikkei sen
syntymisestä olisi täyttä varmuutta. Luonnon monimuotoisuuden väheneminen on
tällainen haitta.
Yleiskaavoituksessa tulisi huomioida, että
valtakunnalliset ja kansainväliset sopimukset koskevat myös Helsingin
kaupunkia.
Lopuksi
Kaavoituksen tehtävänä on suunnata tulevaan. Koska
tulevaisuuden vaikeimmat haasteet liittyvät luonnon monimuotoisuuden
vähenemiseen ja ilmastonmuutokseen, tulisi luontoalueiden turvaamisen olla
keskeinen periaate yleiskaavaprosessissa.
Terveisin
Hanna-Leena Ylinen