Kaupunkimetsä: 2018

perjantai 15. kesäkuuta 2018

Metrolla metsään

Metrolla metsään -kirja kuvattuna Ramsinniemessä 13.6.2018

Pari viikkoa sitten kohtasin kirjakaupassa yllättävän näyn. Kassajonon tuntumassa sijaitsi pöytä, joka oli täynnä Elli Keisteri-Sipilän Metrolla metsään -kirjoja (Metsäkustannus, 2018).

Yllättävintä oli, että kirjan kannessa metron taustalla näkyi lähimetsäni Meri-Rastilassa. Luonnoltaan monipuolinen Meri-Rastilan metsä puuttui vuosien ajan lähes jokaisesta Helsingin virkistysaluelistauksesta. Metsää ei mainittu esimerkiksi Matti Niemisen ja Eero Haapasen toimittamassa kirjasessa Retkiopas Helsingin luontoon (Helsingin kaupungin ympäristökeskus, 2000). Laiminlyönnille on vaikea keksiä muuta selitystä kuin kaavoitusintressien ennakointi.

Metrolla metsään -kirjassa vieraillaan paitsi Meri-Rastilassa ja Ramsinniemessä myös monissa muissa helposti saavutettavissa retkikohteissa. Jokaisen metroaseman tuntumasta on löydetty jotain kiinnostavaa. Kamppia ja Tapiolaa lukuunottamatta kohteet ovat vähintään puistotasoisia.

Kirja sopii helppoja retkikohteita etsiville. Yksityiskohtaisia luontotietoja kirja ei sisällä, vaan antaa yleiskuvan paikan luonteesta ja kertoo, mistä löytyy uimarantoja tai hiihtolatuja. Metron varrella on myös useita sienimetsiä sekä esteettömään ulkoiluun sopivia kohteita.

Miikka Nevalaisen ja Hanna Nikulan kirjaa varten ottamat valokuvat ansaitsevat erityismaininnan. Tässä pari esimerkkiaukeamaa:

Metrolla metsään esittelee retkikohteensa sellaisina kuin ne nyt ovat. Kirja ei ota kantaa metsiin ja puistoihin mahdollisesti liittyviin hankkeisiin. Pettymyksiä voikin tulla erityisesti tulevien metroasemien tuntumassa sijaitsevien alueiden suhteen. Niiden luonnontila todennäköisesti heikkenee jo ennen länsimetron jatkeen valmistumista.

Rinnalla kannattaa lukea Antti Kolin kirjaa Helsingin muuttuva luonto (Metsäkustannus, 2017), joka muistuttaa kaupungin luonto- ja viheralueisiin kohdistuvista uhkista.

lauantai 12. toukokuuta 2018

Täyttömäet – keinotekoista luontoa eri puolilla Helsinkiä

Vuosaarenhuippu 5.5.2018

Kun kaupunginvaltuusto 26.10.2016 päätti osoittaa yleiskaavassa rakentamista Vartiosaareen ja Ramsinniemeen ja näin katkaista Laajasalosta Meri-Rastilan ja Vartiokylänlahden kautta Mustavuoreen ja Sipooseen jatkuvan vihersormen, ratkaisua perusteltiin väitteellä, että Itä-Helsingissä on toinen laajempi vihersormi, joka etenee Uutelasta kohti Mustavuorta. Helsingin hallinto-oikeus on sittemmin kumonnut yleiskaavan mm. Ramsinniemen ja Vartiosaaren osalta.

Alue, jota virkamiehet ja päättäjät yleiskaavan yhteydessä kutsuivat "itäiseksi vihersormeksi", näyttääkin kartalla laajalta ja vihreältä. Se koostuu kuitenkin paikoin niin saastuneesta maasta, että sille ei edes olisi voinut rakentaa asuntoja. Metsäisten Uutelan ja Mustavuoren välissä "vihersormella" on mm. golfkenttä, täyttömäki sekä virkistyskäyttöön kunnostettava entinen kaatopaikka.

Kuvakaappaus tarkistetusta yleiskaavaehdotuksesta.

Kaupungin ei tulisi tarjota rakentamiseen kelpaamatonta maata asukkailleen ensisijaisiksi luonto- ja virkistysalueiksi. Taidokkaasti maisemoidut täyttömäet ja saastuneetkin kohteet voivat olla hyvä lisä kaupungin ulkoilualuevalikoimaan. Laajoina rakentamattomina alueina ne tarjoavat elinympäristöjä monille lajeille. Niillä ei kuitenkaan pidä pyrkiä korvaamaan kaupunkimetsiä ja luonnonrantoja.

Iso osa "itäisestä vihersormesta" koostuu golfkentästä. Luontona tällainen laaja nurmikko toimii huonosti eikä se myöskään tarjoa virkistystä kuin harvoille. Golfkentälle on ehdotettu rakentamistakin, mutta myös sen maaperä on saastunutta ja sisältää mm. voimalaitostoiminnassa syntyneitä aineksia.

Vuosaaren golfkenttä 29.4.2018

Golfkentän kupeesta löytyy lammikko, joka on Uutelan ja Mustavuoren ohella yksi "vihersormen" luontokeitaista. Kosteikko tarjoaa elinympäristön niin liejukanalle kuin monille muillekin lintulajeille.

"Liejukanalampi" 29.4.2018

Vuosaarenhuippu on täyttömäki eikä sisällä saastunutta maa-ainesta. Kiinnostavasti toteutetun maisemoinnin ansiosta se sopii hyvin ulkoiluun. Mäki tarjoaa liikkujalle paitsi vaihtelevaa maastoa myös monenlaista katsottavaa. Keinotekoisuudestaan huolimatta huipulla on luontoarvoja, sillä satamatyömaalta tuotu maa-aines on kerrostettu alkuperäisessä järjestyksessä, jolloin metsänpohjan ylin orgaaninen kerros mikrobeineen, siemenpankkeineen ja maaperäeliöineen on jäänyt pintaan ja aloittanut uuden elämän.

Huipun vieressä on sen sijaan saastunutta. Nykyisen kunnostustyömaan paikalla on sijainnut pohjoismaiden toiseksi suurin kaatopaikka, jolle on viety myös vaarallisia aineita. Alueen on suunniteltu avautuvan ulkoilijoille vuonna 2019.

"Itäistä vihersormea" Vuosaarenhuipun kupeessa 22.4.2018

Näkymä kunnostettavana olevalle myrkkymaalle. 22.4.2018

Vuosaarenhuippu 22.4.2018

Vuosaarenhuipun lisäksi Helsingissä on useita muitakin keinotekoisia mäkiä. Täyttömaasta koottu Paloheinän huippu on jo niin vanha, että sen rinteellä kasvaa kohtalaisen kokoisia puita. Paloheinään on rakennettu juoksuportaat ja alue sopii muutenkin hyvin kuntoiluun.

Luontoelämyksiä kannattaa kuitenkin hakea huipun vieressä sijaitsevista Keskuspuistoon kuuluvista metsistä, joissa on niin liito-oravan kuin uhanalaisen lahokaviosammaleenkin ydinalueita.

Samoin kuin Vuosaaressa myös Paloheinässä on runsaasti maapinta-alaa vievä golfkenttä.

Paloheinän huippu 28.4.2018

Uusin Helsinkiin rakennetuista mäistä on Myllypurossa sijaitseva Alakiventien täyttömäki, jonka avajaisia vietettiin 31.8.2017. Paikalla oli aiemmin kaatopaikka, jonka alueelle rakennettiin 1970-luvulla kerrostaloja, joiden asukkaat altistuivat vaarallisille aineille. Talot purettiin vuosituhannen alussa ja saastunut maa-aines kapseloitiin mäen sisään. Myrkkytalojen historiaan voi tutustua tällä sivulla.

Alakiventien täyttömäki 30.4.2018

Täyttömäen myrkkykapselin sinetti 30.4.2018

Nykyisen jätemäen tuntumassa oli aiemmin Myllypuron metsä, jonka rakentamisesta kiisteltiin edellisessä yleiskaavaprosessissa. Taistelun lopputuloksesta kerrotaan kaupunkimetsäliikkeen blogissa. Nyt metsän paikalle rakennettu Myllykylän pientaloalue sijaitsee lähellä entistä kaatopaikkaa.

Myllykylää Alakiventien täyttömäeltä kuvattuna 30.4.2018

Ehkä tunnetuin Helsingin täyttömäistä on Malminkartanonhuippu. Huipulle on mahdollista kiivetä joko jyrkästi nousevia polkuja tai mutkittelevia kävelyteitä pitkin. Sinne on rakennettu myös 426-askelmaiset kuntoportaat.

Malminkartanonhuippu 4.5.2018

Huipun tuntumassa on Honkasuon metsäalue, joka luontotietojärjestelmän mukaan on tärkeä matelija- ja sammakkoeläinkohde ja jolla sijaitsee uhanalaisen lahokaviosammaleen elinympäristö. Valitettavasti rakentaminen uhkaa myös tätä pientä metsää.

Muutaman vuoden takaisessa Helsingin Sanomien jutussa pääkaupunkiseutua katsottiin Malminkartanonhuipulta ja nähtiin maaseutua. Metsäiset näkymät ovat kuitenkin monin paikoin optinen harha, sillä esimerkiksi noin kahden kilometrin päässä Malminkartanonhuipusta sijaitsevien Pähkinärinteen punatiilitalojen ja Lammaslammen kohdalla näyttäisi mäeltä katsottuna olevan metsää. Myös moni muu asuinalue muuttuu "metsäksi" yläviistosta tarkasteltuna.

Talinhuippua ei kannata etsiä sähköisten palveluiden avulla. HSL:n reittiopas neuvoi jäämään bussista liian aikaisin (olisi kannattanut ajaa linjan 18 päätepysäkille asti) ja Google Maps ohjasi golfkerholle. Onneksi mukana oli ulkoilukartta, jonka avulla mäki lopulta löytyi. Huipun paikalla sijaitsi 60- ja 70-luvuilla Ison-Huopalahden kaatopaikka.

Mäki sopii hyvin ulkoiluun, mutta sillä on merkitystä myös luonnon kannalta. Huipun vieressä virtaa Mätäjoki ja lähistöllä on lehtometsää. Luontotietojärjestelmän mukaan Talinhuippu on arvokas lintukohde. Sen tuntumassa sijaitsee tärkeä lepakkoalue sekä useita liito-oravan ydinalueita.

Paikallinen liito-oravametsä kuuluu niihin harvalukuisiin luontoalueisiin, joiden rakentaminen poistettiin yleiskaavasta poliittisessa käsittelyssä. Metsän pelastumiseen vaikutti todennäköisesti yhdyskuntasuunnittelun professori Kimmo Lapintien projekti, jossa seurattiin tämän yksittäisen kohteen suunnittelua yleiskaavassa.

Talinhuippu 10.5.2018

Näkymä Talinhuipulta Laajalahdelle 10.5.2018

Helsingin täyttömäet ovat vierailemisen arvoisia ja sopivat hyvin retkeilyyn ja ulkoiluun. Alakiventien täyttömäkeä lukuunottamatta niillä on ainakin jonkin verran luontoarvoja. Useimpien huippujen tuntumasta löytyy myös aito metsäkohde.

Peräti kolmen täyttömäen vieressä on golfkenttä. Pelaajien lukumäärään suhteutettuna golf on todennäköisesti eniten tilaa vievä ja sitä kautta tuetuin harrastus pääkaupunkiseudulla.

Täyttömäkiin tutustuminen on opettanut, että vain joitakin vuosikymmeniä sitten Helsingissä pidettiin hyväksyttävänä perustaa kaatopaikkoja vesistöjen tuntumaan. Alakiventiellä ei osattu pelätä kerrostalojen rakentamista entiselle kaatopaikalle ja vakava terveysvaara ymmärrettiin vasta yli kaksi vuosikymmentä myöhemmin. Hyväuskoinen päättelee menneisyyden virheistä kuullessaan, että nykyään asiat ovat paremmin. Todellisuudessa vastaavan tasoisia virheitä tehdään nykyisinkin, mutta ne tunnistetaan vasta tulevaisuudessa.

Täyttömäet ja kunnostetut kaatopaikat ovat toimivia ulkoilualueita. Niillä ei kuitenkaan pitäisi korvata varsinaista kaupunkiluontoa. Esimerkiksi Vuosaaressa on useita hienoja luontoalueita: Uutela, Mustavuori, Ramsinniemi, Meri-Rastilan metsä, Kallahdenniemi sekä tällä hetkellä osittain uhattuna oleva Pohjavedenpuiston metsäinen kallio. Suunnittelussa on turvattava ennen kaikkea tällaisten luontaisten virkistysalueiden säilyminen eri puolilla Helsinkiä.

Täyttömäet herättävät kysymyksiä. Jos entisellä kaatopaikka-alueella kasvaa marjoja tai sieniä, kuinka turvallista on syödä niitä? Millainen on vedenlaatu vesistöissä, joiden lähelle on joitakin kymmeniä vuosia sitten kaadettu vaarallisia aineita? Kuuluvatko täyttömäet erityisesti Helsingin kaupunkikuvaan vai onko niitä muuallakin?

Osa 4/4 sarjasta, jossa on aiemmin vierailtu Pihlajamäessä, Tallinnan Paljassaaressa ja Malmin lentokentän tuntumassa.

Kiitos Alfred Kordelinin säätiölle tuesta, jonka avulla sarja on toteutettu. Kiitos myös kaikille juttuaiheita ehdottaneille.

torstai 19. huhtikuuta 2018

Puita ja papanoita Malmin lentokentän ympäristössä

Malmin lentoasema 15.4.2018

Kun marraskuussa 2017 kysyin lukijoilta ehdotuksia neljään blogin aihepiiriä laajentavaan kirjoitukseen, toivotuimmaksi nousi Malmin lentokenttä. Olikin jo aika vierailla Malmilla, sillä viimeksi olin käynyt siellä vuonna 2004, jolloin poikkesin katsomassa Yokoso! Japan -nimistä ilmalaivaa.

Vaikka en ole ilmailun ystävä enkä ole vuoden 1996 jälkeen matkustanut lentokoneella, allekirjoitin taannoisella vierailullani lentokentän säilyttämistä puolustavan adressin.

Usein kuulee väitteen, että Helsinkiin rakentaminen säästää luontoa muualla. Malmille rakentaminen on monen mielestä erityisen luontoystävällistä, koska kaupunkimetsän sijaan siinä menetettäisiin lentokenttä.

Näihin väitteisiin liittyy muutamia ajatusvirheitä. Ensinnäkään Helsinkiin rakentaminen ei säästä luontoa muualla. Olemassa olevaan infrastruktuurin pohjautuva haja-asutus ei ole erityinen uhka luonnon monimuotoisuudelle. Suurimmat uhkat liittyvät luonnon talouskäyttöön eikä asutuksen keskittäminen Helsinkiin pysäytä sen enempää metsäteollisuus- kuin kaivoshankkeitakaan.

Lentokentänkään rakentaminen ei säästäisi luontoa, sillä korvaavan kentän rakentaminen veisi väistämättä luonnonympäristöjä muualta. Innokkaimmat korvaavan paikan tavoittelijat ovat Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan piirin mukaan jo aloittaneet rakentamisen ilman ympäristölupia.

Malmin rakentamisella olisi luontovaikutuksia myös Helsingin sisällä, sillä kentän alueella ja tuntumassa sijaitsee useita luontoympäristöjä. Osaan niistä rakentaminen kohdistuisi suoraan. Osa taas kärsisi rakentamisen ja asutuksen sivuvaikutuksista, jolloin kytkeytyneisyys vähenisi ja luonnontila heikentyisi ja metsäiset alueet muuttuisivat puistomaisiksi.

Kysyin luontoasiantuntija Keijo Savolalta, mihin metsäkohteisiin Malmin lentokentän tuntumassa kannattaisi tutustua. Savola merkitsi karttaan kolme aluetta, joilta saattaisi löytyä merkkejä liito-oravista.

Mahdollisia liito-oravakohteita Malmin lentokentän tuntumassa.

Tattariharjuntiellä metsäisyys saati liito-oravat eivät tulleet ensimmäisinä mieleen. Tienvarret olivat keväisen likaisia eikä ympäristö teollisuushalleineen näyttänyt lupaavalta.

Tattariharjuntie 15.4.2018

Hallien takaa löytyy kuitenkin viihtyisä metsikkö, jossa kasvaa vanhoja haapoja ja kuusia. Metsässä on myös ensimmäisen maailmansodan aikaisia linnoituksia.

Tattariharjuntien eteläpuolinen metsikkö 15.4.2018

Juoksuhauta ja portaat 15.4.2018

Tattariharjuntien eteläpuolinen metsikkö 19.4.2018

Joku on kalustanut yhden neljästä tykkiasemasta leikkimökiksi:

Tattariharjuntien eteläpuolinen metsikkö 15.4.2018

Linnoitusten lisäksi löytyi uudempikin rakennelma. Pikkuruista siltaa pitkin eivät ihmiset pysty kulkemaan. Ehkä se on tontuille.

Tattariharjuntien eteläpuolinen metsikkö 19.4.2018

Enpä olisi arvannut, että elämäni ensimmäiset liito-oravan papanat löytyvät teollisuushallien takana sijaitsevasta metsiköstä. Tässä niitä kuitenkin on:

Tattariharjuntien eteläpuolinen metsikkö 15.4.2018

Haavassa, jonka juurelta papanat löytyivät, näkyi kaksikin koloa:

Tattariharjuntien eteläpuolinen metsikkö 15.4.2018

Kahdesta muusta karttaan merkitystä metsiköstä emme liito-oravan papanoita löytäneet, tosin emme niitä erityisen intensiivisesti etsineetkään. Kentän reunaa pitkin kävellessämme totesimme reitin varren vanhoine puineen olevan toimiva elinympäristö monille lajeille. Vaikka kentälle rakentaminen sinänsä säilyttäisi reitin, se heikentäisi sen luontoarvoja.

Kentän väki näyttää luottavan ohikulkijoihin, sillä liikkumisen kieltävän kyltin vieressä on avoin portti:

Kenttää ympäröivän reitin varrelta 15.4.2018.

Rakentaminen uhkaisi myös lentokentän laajaa niittyä, joka on elinympäristö mm. perhosille. Niityn hyönteiskanta on tärkeää ravintoa linnuille ja lepakoille. Helsingin kaupungin ylläpitämässä luontotietojärjestelmässä lentokenttä on tunnistettu tärkeäksi lintualueeksi ja sen ympäristössä on useita arvokkaita lintukohteita. Tärkeäksi lepakkokohteeksi järjestelmä ei kenttää tunnista, vaikka ainakin Petri Asikaisen tekemän kartoituksen perusteeella syytä olisi.

Kenttää ympäröivän reitin varrelta 15.4.2018.

Alppikylän kupeessa sijaitsevassa mahdolliseksi liito-oravapaikaksi merkityssä metsikössä oli valitettavasti suoritettu aukkohakkuu. Alueelta oli kaadettu iso määrä järeitä kuusia, joista useimmat olivat kannoista päätellen terveitä. Aukko on täysin tarpeeton ja haittaa esimerkiksi liito-oravan liikkumista Malmin lentokentän tuntumassa.

Hakkuun jälkiä Appikylän metsikössä 15.4.2018

Miten sitten Helsinki pystyisi kasvamaan, jos sen enempää kaupunkiluontoon kuin Malmin lentokentän kaltaisille luonto- ja kulttuurikohteille ei saisi rakentaa? Mahdollisuuksia on monia.

Rakennusten käyttötarkoituksen muuttaminen tulisi tehdä nykyistä helpommaksi, sillä toimisto- ja liiketilaa jää tyhjilleen halutuillakin alueilla. Nykyisiä alueita voi täydentää myös korottamalla olemassa olevia taloja esimerkiksi kahdella kerroksella. Ehkä kiinnostavin vaihtoehto on talojen rakentaminen parkkipaikkojen päälle. Näin on tämän Helsingin Sanomissa julkaistun artikkelin mukaan tehty Münchenissa.

Osa 3/4 Alfred Kordelinin säätiön tuella julkaistavasta juttusarjasta.

Jutun lähteenä on tekstistä löytyvien linkkien lisäksi käytetty John Lagerstedtin kirjaa Viaporin maarintama, Retkiopas ensimmäisen maailmansodan linnoitteille (Helsingin kaupunginmuseo, 2014).

Helsingin yleiskaava, jossa Malmin lentokentälle on suunniteltu asuntoja, on tällä hetkellä korkeimman hallinto-oikeuden käsittelyssä. Malmille on laadittu myös kaavarunko, johon voi tutustua tästä linkistä.

torstai 1. helmikuuta 2018

Kaupunkiluontoa Tallinnassa: Paljassaaren lintualue

Paljassaaren lintualue Tallinnassa 3.1.2018

Jos vertaa Tallinnaa ja Helsinkiä, on eteläinen naapurimme kaupunkirakenteeltaan kiinnostavampi, koska sieltä löytyy merkkejä niin keskiajasta kuin Neuvostoliitostakin. Helsingin vahvuus puolestaan on hyvin säilynyt kaupunkiluonto. Luontoon pääsee kuitenkin myös Tallinnassa.

Tallinnan laitamilta Paljassaaresta löytyy alue, joka tuo mieleen ainakin kolme Helsingin luontokeidasta. Paljassaari on kuin isompi versio Vanhankaupunginlahden linturuovikoista, mutta sen penkereillä mutkittelevat polut ja linnoitusrakennelmat saavat ajattelemaan myös Suomenlinnaa. Rakennelmissa on paikoin hyvätasoisia maalauksia, jotka muistuttavat Kruunuvuorenlammen huvila-alueen nyt jo kadonneista graffitien koristamista rakennusten jäännöksistä.

Jos haluaisi ruovikkojen, linnoitusten ja graffitien lisäksi nähdä myös lintuja, kannattaisi Paljassaaressa käydä keväällä, kesällä tai syksyllä. Tallinna Linnuklubin verkkosivun mukaan alueella on rekisteröity 231 lintulajia. Paljassaaren Natura 2000 -suojelualueen kokonaispinta-ala on 276 hehtaaria, josta 150 mantereella.

Tammikuisella vierailullakin pystyi kuitenkin kuvittelemaan, millainen sirkutus ja kuhina kosteikoissa ja pensaissa on sesonkiaikaan.

Laaja ruovikko Paljassaaren lintualueella 3.1.2018

Kosteikkoa 3.1.2018

Osmankäämejä 3.1.2018

Paljassaaren lintualue Tallinnassa 3.1.2018

Yksi Paljassaaren lintutorneista 3.1.2018

Paljassaaren kävelyteillä ja poluilla on pitkiä suoria:

Pitkän matkan tie Paljassaaressa 3.1.2018

Tie ja säiliö Paljassaaressa 3.1.2018

Polku ja betonipylväitä 3.1.2018

Vaikka polut ovatkin suoria, erityisesti rantapenkereiden tuntumassa kannattaa olla varovainen. Polku saattaa nimittäin yhtäkkiä katketa sortumaan:

Näin polku meitä vie. 3.1.2018

Polku katkeaa. 3.1.2018

Paljassaaressa on jäänteitä sekä tsaarinvallan että Neuvostoliiton aikaisista linnoituksista. Luonto on jo ilahduttavasti ottanut niistä tilaa itselleen:

Raunioita Paljassaaressa 3.1.2018

Ulkorakennuksen raunio Paljassaaressa 3.1.2018

Bunkkeri Paljassaaressa 3.1.2018

Reiteillä kulkiessamme ihmettelimme joka puolelta löytyvien betonipylväiden tarkoitusta. Lopulta arvoitus ratkesi. Niiden kautta on kulkenut piikkilanka-aita:

Pylväs ja piikkilankaa 3.1.2018

Tulenteko on Paljassaaressa kielletty. Tästä huolimatta rannan tuntumasta löytyi nuotiopaikka, jota todennäköisesti käytetään melko säännöllisesti, koska sinne oli grillikivien tuntumaan rakennettu keinu ja puiden lomaan uutta käyttöä odottamaan oli jätetty niin vauvoille tarkoitettu kylpyamme kuin paistinpannukin:

Vaaleanpunaisella harsolla koristeltu keinu 3.1.2018

Muoviamme ja kanisteri 3.1.2018

Muovipussiin pakattu paistinpannu 3.1.2018

Säiliön alareunan graffitinauha näyttää kaukaa katsottuna sotkuiselta. Lähemmin tarkasteltuna siitä löytyy kuitenkin mielenkiintoisia yksityiskohtia:

Säiliö Paljassaaressa 3.1.2018

Hymyilevät ilmapallot 3.1.2018

Kello ja koira 3.1.2018

Kannanotto 3.1.2018

Tämän rakennuksen graffiteja ovat toiset maalarit kunnioittaneet, sillä ne ovat saaneet olla paikoillaan ainakin puoli vuotta. Näin ne jo ensimmäisellä vierailullani kesäkuussa 2017:

Kaksi graffitia 3.1.2018

Toinen graffiteista 3.1.2018

Sivuseinän graffitilla on erityinen sanoma, sillä sen voi tulkita kuvaavan täydellistä riippuvuuttamme pölyttäjistä. Kuvasta poistumassa olevat mehiläiset jättävät taakseen savuavia ja kaatuneita maatalouskoneita:

Pölyttäjien puolesta? 3.1.2018

Mehiläinen poistuu kuvasta 3.1.2018

Traktorille on käynyt huonosti 3.1.2018

Toivoisi, että eteläisessä naapurissamme osattaisiin olla kaupunkisuunnittelun suhteen viisaampia kuin Helsingissä. Valitettavasti Helsingin tauti on iskenyt Tallinnaankin. Paljassaaren kupeessa olevalle ranta-alueelle on suunnitteilla tekosaaria ja "pöhinää". Sedu Koskinen haluaa rakentaa sinne ravintola- ja viihdekeskuksen ja alueelle suunniteltu asemakaava on ollut nähtävillä loppuvuodesta 2017.

Havainnekuva suunnitelluista tekosaarista.

Paljassaareen pääsee Tallinnan rautatieasemalta Balti Jaamilta lähtevällä bussilla numero 59. Perille on helppo löytää, sillä lintualuetta kiertävä reitti alkaa päätepysäkin vierestä.

Tarkempia tietoja Tallinnan julkisesta liikenteestä löytyy täältä.

Osa 2/4 Alfred Kordelinin säätiön tuella julkaistavasta juttusarjasta.

Jutun lähteenä on tekstistä löytyvien linkkien lisäksi käytetty Kaisa Pajasen, Marjo Soulannon ja Erik Sikkin toimittamaa kirjaa Suomenlahti – alkumerestä nykymereksi (Sarmala Oy ja Helsingin kaupungin ympäristökeskus 2005). Kirjassa on esitelty myös muita Tallinnan luontokohteita.