|
Pihlajamäki 7.1.2018 |
Alakoulun maantiedosta mieleen jäi metsäkaupunki
Tapiola,
jonka luonnon ja asumisen yhdistelmää opettaja kuvaili tavalla, joka
sai epäilemään, ettei koko paikkaa ole olemassakaan. Myöhemmin Tapiola
kuului arkeeni muutaman vuoden ajan. Toimistokolossin ilmastoinnin
huminassa istuessani mietin, olinko tosiaan siinä myyttisessä
kaupunginosassa, josta koulussa oli kerrottu.
Pihlajamäessä
kävin ensimmäistä kertaa vasta vuoden 2017 lopussa. Yllättäen tämä
pääosin 1960-luvulla rakennettu helsinkiläinen lähiö vastasi mielikuvaa,
jonka olin koulussa saanut Tapiolasta. Pihlajamäessä asuminen ja luonto
lomittuvat keskenään, sillä kalliometsät alkavat kerrostalojen pihojen
vierestä.
Alueen viihtyisyyttä lisää,
että rakennukset on suunniteltu maastonmuodot huomioiden. Esimerkiksi
Liusketie 2:ssa sijaitsevan kerrostalon korkeus vaihtelee kalliota
myötäillen. Talo on matalimmillaan neljä ja korkeimmillaan kahdeksan
kerrosta:
|
Pihlajamäki 7.1.2018 |
Vaikka
kalliot ja metsät sijaitsevat kerrostalojen väleissä, ne ovat yleisiä
virkistysalueita. Ne ovat myös aidosti metsäisiä. Niistä löytyy sekä
lahopuuta että kosteikkoja.
|
Pihlajamäki 31.12.2017 |
|
Pihlajamäki 31.12.2017 |
|
Pihlajamäki 31.12.2017 |
|
Pihlajamäki 31.12.2017 |
|
Pihlajamäki 7.1.2018 |
Tällaiset pienet metsät muodostavat
kaupungin poikittaiset viheryhteydet ja ovat tärkeitä kasveille ja
eläimille. Lähimetsät ovat tärkeitä myös asukkaille, joilla monin
paikoin Helsinkiä voi olla tunninkin matka Keskuspuistoon tai muille
isommille viheralueille.
Vaikka Pihlajamäessä metsät
ja asutus sijaitsevat rinnakkain, on alueella luontoarvoja.
Luontotietojärjestelmä tunnistaa sieltä mm. arvokkaita lintu-,
kasvillisuus- ja geologisia kohteita. Pihlajamäestä löytyy myös
liito-oravan ydinaluetta ja uhanalaisen lahokaviosammalen esiintymä:
|
Liito-oravan ydinalue ja lahokaviosammalen esiintymä. |
Metsien
lomassa on paitsi asuintaloja, myös luontoon sulautuneita
menneisyydestä kertovia rakenteita. Tällä paikalla on ollut vuonna 1951
rakennettu hyppyrimäki:
|
Pihlajamäki 31.12.2017 |
Hyppyrimäen
tuntumasta löytyy I maailmansodan aikaisia linnoituksia, joiden
rakentaminen on aloitettu vuonna 1915. Tukikohdan katetut rakenteet on
räjäytetty.
|
Pihlajamäki 31.12.2017 |
|
Pihlajamäki 31.12.2017 |
|
Pihlajamäki 31.12.2017 |
|
Pihlajamäki 31.12.2017 |
Ohikulkenut
asukas kertoi, että nämä sammaloituneet betonirakennelmat ovat
keskeneräiseksi jääneen venäläisen sotilassairaalan pohja.
Pihlajanmäen lähiölehden (3/2014) mukaan niiden käyttötarkoitus on kuitenkin tuntematon:
|
Pihlajamäki 31.12.2017 |
Tällä paikalla sijaitsi vuonna 1922 rakennettu Säilän talo:
|
Pihlajamäki 7.1.2018 |
Talosta tuli 1970-luvulla yksi Helsingin
ensimmäisistä valtauskohteista. Myöhemmin talossa majaili ekoyhteisö
Aarnikan Arkki. Rakennus purettiin vuonna 2003. Paikalla on kuitenkin
sen mallin mukaan tehty linnunpönttö:
|
Pihlajamäki 7.1.2018 |
Luonnomuistomerkkeinä Pihlajamäessä on kaksi isoa
hiidenkirnua, jotka ovat paitsi Helsingin suurimmat myös Suomen
vanhimmat hiidenkirnut. Niillä on ikää vähintään 30.000 vuotta. Tässä
pienempi kirnuista:
|
Pihlajamäki 31.12.2017 |
Yleiskaava uhkaa Pihlajamäen idylliä. Vaara ei ole
välitön, sillä alue ei kuulu kaavan ensimmäisen vaiheen kohteisiin. Koko
Pihlajamäki metsineen ja kallioineen on kaavassa kuitenkin merkitty
asuntovaltaiseksi alueeksi.
Vastineessaan Pihlajamäki-seuran yleiskaavasta Helsingin hallinto-oikeudelle jättämään valitukseen kaupunki toteaa:
"Pihlajamäessä A3- korttelitehokkuus (0,4 - 1,2) vastaa hyvin pitkälti
alueen nykyistä keskimääräistä korttelitehokkuutta. - - - Alueen
kulttuuriperintö, -maisema ja suojelukohteet kuten muinaisjäännökset,
maalinnoitteet ovat tärkeä osa alueidentiteettiä. Kulttuuriympäristöjen
arvojen huomioon ottamisesta on määräys kaavakartalla."
Vastineeseen
on hyvä vedota, jos kaupunki joskus pyrkii asemakaavoittamaan
yleiskaavan pohjalta rakennuksia Pihlajamäen metsäisille kallioille.
Todennäköisesti
Pihlajamäen luonto on kuitenkin turvassa, sillä alue on luokiteltu
valtakunnallisesti arvokkaaksi rakennetuksi ympäristöksi.
Osa 1/4 Alfred Kordelinin säätiön tuella julkaistavasta juttusarjasta.
Jutun lähteinä on käytetty Pihlajamäen lähiölehden kotikaupunkipolusta kertovaa numeroa 3/2014, Helsingin kaupungin luontotietojärjestelmää, Helsingin uuden yleiskaavan aineistoja sekä kaupunginhallituksen lausuntoa hallinto-oikeudelle yleiskaavavalituksiin liittyen (ladattavissa täältä).
Kiitos Milja Parviaiselle, joka toimi oppaanani 27.12.2017, kun ensimmäistä kertaa kävin Pihlajamäessä.