tiistai 30. joulukuuta 2008

Jäähyväiset Keskuspuistolle Kuninkaantammessa

Muutan ensi maanantaina, 5.1. kahdeksi vuodeksi Osloon. Kun palaan, näitä metsiä ei enää ole. Tilalle tulee Kuninkaantammen asuinalue, jossa on kaksi positiivista asiaa. Ensinnäkin, vedenpuhdistamon lampi saadaan yleiseen virkistyskäyttöön, Helsingin ainoaksi "järveksi". Toiseksi, jokamiehenoikeuteen kuuluvan alueen pinta-ala kasvaa. Muuta positiivista suunnitelmissa ei sitten luonnon kannalta olekaan.

Kuninkaantammen alta jäävät nämäkin muurahaiset kodittomiksi.

Tämäkin osa on Keskuspuistoa.

Tämäkin osa tätäkin osaa on osa Keskuspuistoa.

Polku osoittaa juuri tämän osan Kes - eikun Kuninkaantammea olevan suosittua sienimetsää ja koiranulkoilutusmaastoa. Eipä ole kauaa enää.

Suosittu yhdysulkoilutie Vakkatieltä "Linjalle". Oikea puoli menetetään, vasen, jo nytkin Perhekunnantien alueen väliin kaistaleeksi puristunut alue säilynee.

Tämä maisema EI ole Keskuspuistoa, vaikka moni luuleekin niin. Ei, se on Kuninkaantammea, kohta asuintalojen takapihaa.

Ulkoilupolku, joka vie Vakkatieltä "Linjalle". Kumpi puoli polusta kuuluu Keskuspuistoon ja kumpi uhrataan?

Näkymä "Linjalta" pohjoiseen. Tästä alkaa Kuninkaantammen suunnittelualue ja tästä itään loppuu virallinen Keskuspuisto. Polun oikea puoli siis on Keskuspuistoa, vasen ei.

Näkymä "Linjalta" koilliseen. Edessä näkyvä maisema kelpaa Kaupunkisuunnitteluvirastonkin mukaan jatkossakin Keskuspuistoksi.

Tästä Kuninkaantammentieltä alkaa nyt suosittu ulkoilureitti, jonka toinen pää on tulevan Jokeri II-tunnelin toisen ulostuloaukon tietämillä.

Näin jylhiä ovat Kuninkaantammen metsät nykyisessä hoitamattomuudessaan.

Tähän tulee taloja.

Tästä tulee lähtemään Jokeri II-linjan joukkoliikennetunnelin läntinen pää.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Edellä mainitsemani hakattava metsä näkyy hyvin siirtolapuutarhan "takana" tässä kuvassa:

http://siirtolapuutarhat.net/marjaniemi/marjis_ilmasta1.html

t. MI