keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Kaupunkimetsien oltava tiiviitä ja riittävän suuria metsäkasvillisuuden säilyttämiseksi

FM Leena Hamberg väittelee 17.4.2009 kello 12 Helsingin yliopiston biotieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "The effects of habitat edges and trampling intensity on vegetation in urban forests" (Reunavaikutus ja kulutus kaupunkimetsien kasvillisuuden muokkaajina). Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Päärakennus, Fabianinkatu 33, Sali 13.

Vastaväittäjänä on professori Anne Tolvanen, Metsäntutkimuslaitos.

Hamberg väittää tutkimuksissaan, että metsien pirstomista pieniksi ja kapeiksi metsiköiksi pitäisi välttää luontaisen metsäkasvillisuuden säilymiseksi myös kaupunkien metsissä. Hamberg esittää väitöskirjassaan konkreettisia ohjeita metsien suunnitteluun ja hoitoon. Tuoreimpien tulosten mukaan metsien tulisi olla muodoltaan mieluiten pyöreitä ja vähintään kolmen hehtaarin kokoisia, jotta metsien sisään jäisi reuna-alueiden rajaamia, metsäkasvilajistolle sopivia elinympäristöjä. Myös metsän reunojen laatu ja rakenne vaikuttaa metsäkasvillisuuden säilymiseen. Metsäkasvillisuuden kannalta suljetut kuusipuuvaltaiset reunat olisivat parhaita, sillä tällaiset reunat pystyvät parhaiten lieventämään reunan aiheuttamia negatiivisia vaikutuksia aluskasvillisuuteen.

Väitöskirjan tiivistelmä ja väittelijän yhteystiedot löytyvät täältä.



1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Vastaavaa tuumailin, kun kävin ensi kertaa tutkailemassa Viikintien ja Herttoniemen metsäraiskileita.

Ensiksi kiinni huomiota kaupunkimelun määrällinen lisääntyminen Viikin ja Herttoniemen ulkoilupuiston alueella. Liikennejyrinä pauhaa nyt sellaisilla alueilla, joissa sitä ei aiemmin ollut näin läsnäolevana. Arboretumin kuusikko pusikoineen on viimeinen hiljaisuuden keidas. Viikintien holvimaisen metsäputken hakkuu -anteeksi: hoito- on tehnyt ennen niin rauhallisesta reitistä liikennekakofonian kouluesimerkin, kuinka paljon metsän ja aukean välinen pusikko antaa suojaa.

Toiseksi kiinnitti huomiota korkeiden ja paksujen puunrunkojen kaatuminen tai latvuston poikkimurtuminen. Tuulikuorma on lisääntynyt valtavasti, kun pusikko "on hoidettu" pois - nyt minäkin pelkään mennä muutamaan -hoidettuun- "metsään". Siellä voi pätkähtää raskaita oksia ja runkoja niskaan.

Herttoniemen kalliot on kuin pommikonelaivueen jäljiltä. Vastaavanlaisia näkymiä on toisen maailmansodan rintamametsäkuvissa. Suojeltu kosteikkolehto tykkää varmasti hyvää valo-olosuhteiden muuttumisesta. Kun lehto häviää, siitä saadaan auraamalla hyvää, kallishintaista tonttimaata?

Ja rungot viety, mutta pensaiden rungot ja puiden oksat jätetty suuriksi kasoiksi kaatosijoilleen, maanpintaa peittää 20 sentin korkuinen tappikenttä ja ulkoilupolkuja pitkin ajettu raskailla koneilla. Runkopuusta taisi tulla hyvä hinta? Mitä seuraavaksi? Maisemointia eli avohakkuuta?

Mistä tämä hillitön pusikkopelko johtuu? Puutiaiskuumeesta vai möröistä, jotka asustavat ihmisen korvien välissä?