tiistai 29. marraskuuta 2011

Kaupunkimetsistä Metro-lehdessä 28.11.

Metro-lehden artikkelissa 28.11 annettiin arvoa kaupunkimetsille. Toimittaja Anne Viljamaa kävi WWF Suomen metsäasiantuntijan Panu Kuntun kanssa retkellä Helsingin Keskuspuistossa.

Kunttu mainitsee, että Meri-Rastila, Uutela ja Santahamina ovat esimerkkejä kovan rakentamispaineen alla olevista kaupunkimetsistä. Lisäksi Kunttu muistuttaa, että Keskuspuisto on suurimmaksi osaksi suojelematonta metsää. Kaikissa näissä metsissä on kuitenkin tärkeitä virkistys- ja luontoarvoja.

Kaupunkimetsät tarjoavat monia tärkeitä ekosysteemipalveluita. Ne muun muassa toimivat melu- ja näkösuojana, tasaavat säänvaihteluita, pidättävät ilmansaasteita ja tarjoavat virkistymismahdollisuuksia.

Artikkelissa mainitaan myös Kaupunkimetsäliike ja liikkeen julistama metsämanifesti.

Juttu on luettavissa Metro-lehden sivuilla.

torstai 24. marraskuuta 2011

Jokeri II-tunnelin kaivaminen alkaa keväällä


Suunnilleen tähän tulee Jokeri kakkosen tunnelin läntinen sisäänkäynti. Tai ulos. Tai miten sen ottaa.

Eilisen (23.11.) Hesarin mukaan Jokeri II-tunnelin kaivaminen alkaa keväällä. Jokeri II on poikittaisen joukkoliikenteen pohjoisempi "runkolinja", jonka on tarkoitus kulkea Myyrmäestä Pakilan, Malmin ja Itäkeskukseen kautta Vuosaareen. Reittiä tulisi ainakin alussa kulkemaan bussi molempiin suuntiin 8, myöhemmin 5 minuutin välein. Osa busseista tulee myöhemmin jatkamaan Myyrmäestä Leppävaaran kautta Matinkylään, oletettavasti Kehä kakkosta pitkin jos sellainen joskus saadaan valmiiksi. Espoo ja Vantaahan ovat sitä halunneet, Helsinki ei.

Tunnelin itäinen suuaukko tulee suunnilleen nykyisen Paloheinän bussipysäkin kohdalle ja läntinen suuaukko taas Perhekunnantien jatkeena olevan ulkoilupolun varteen. Jos se olisi tullut lähemmäs Kuninkaantammentietä, se olisi loogisemmin palvellut Kuninkaantammen rakennettavaa asuinaluetta ja vähemmän raiskannut Keskuspuistoa.

Asiasta järjestetään asukastilaisuus Paloheinän ulkoilumajalla (Pakilantie 124) tiistaina 29.11.2011 klo 18-20.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Metsien tuho Laajasalossa jatkuu (Vartti 09.11.2011)


Myös tänä syksynä on Laajasalossa jatkunut metsien tuhokampanja kaupungin toimesta.
Eikä tälle voi kukaan tehdä mitään. Siltä näyttää.

Enää ei uskalla lähteä edes ulkoilemaan, kun tulee niin paha olo.