Kaupunkilaisellakin on oikeus luonnosta tulevaan terveyteen

Suppilovahveroita Meri-Rastilassa. Kuva Olli Vento.

Miksi Helsingissä rakentaminen suunnataan juuri viheralueille kuten Meri-Rastilan rantametsään? Miksi päättäjät olettavat, että kaupunkilaiset voivat hyvin ilman metsiä ja viheralueita tai että ylipäätään tulevina vuosikymmeninä halutaan elää kaukana luonnosta?

Suomalaistutkijoiden (Hanski et al. 2012) mukaan luonnon monimuotoisuudella on yhteys ihmisen terveyteen. Mitä läheisempi kosketus ihmisellä on monimuotoiseen luontoon, sitä vähemmän löytyy allergiaa, astmaa ja muita tulehdusperäisiä sairauksia. Nämä sairaudet ovat länsimaissa lisääntyneet räjähdysmäisesti viime vuosikymmeninä. ja niiden kustannuksiin uppoaa hyvinvointivaltioiden varoja aina vain enemmän.

Biodiversiteettihypoteesin mukaan ihminen voi hyvin sellaisessa ympäristössä, jossa luontokin kukoistaa monimuotoisena. Luonnon ja ihmisen vastakkainasettelun aika on siis ohi. Samoin tulisi olla ohi kaupungin määrittely alueena, joka sisältää vain paljon rakennuksia ja ihmisiä.

Asukkaiden määrän lisääntyessä tulee viheralueita tietenkin lisätä, eikä vähentää kuten Helsingissä tehdään. Helsingin ei tarvitse toistaa niitä liian tiheän rakentamisen virheitä, joiden seurauksia maailmalla nyt jo yritetään epätoivoisesti korjata rakentamalla viherkattoja ja -seiniä. Monimuotoisen metsän terveyshyötyjä ei voi korvata lajiköyhällä puistolla.

Kaupunkimetsien ja muiden viheralueiden tiedetään helpottavan ongelmia, joita aiheutuu mm. rankkasateesta, helteestä, melusta sekä huonosta ilmanlaadusta. Viheralueet myös vähentävät stressiä ja kohottavat ulkoilijoiden fyysistä terveyttä. Viheralueet siis tuottavat terveyttä ja vähentävät menoja.

Olen alkanut epäillä, että päättäjät pitävät viheralueita vain rahaa syövinä tuottamattomina virkistysalueina, joilla viherpiipertäjät käyvät vähän harrastelemassa. Pari vuotta sitten Helsingin Sanomissa toimittaja otti kantaa :”Ei kaupungissa tarvitse olla metsää. Jos haluaa nähdä metsän, ainahan voi ajaa sinne.” Näin ajattelevalle on selvää, että kaupunkikuvaan sopimaton harrastusalue kannattaa korvata rahaa tuottavalla virkistyskäytöllä kuten kahvilalla.

Viheralueiden korvaamista asunnoilla perustellaan asukasmäärien kasvulla. Ihmisten pakkautuminen kaupunkeihin on nyt globaali ilmiö, mutta tulevaisuudessa muuttoliike voi alkaa suuntautua kohti luontoa mm. terveyshyötyjen vuoksi. Helsingissä on vielä tilaa täydennysrakentamiseen uhraamatta enää viheralueita tai pakottamatta nykyisiä asukkaita tuijottamaan jatkossa uuden talon seinää, kyse on vain tahdosta.

Mielestäni jokaisella, myös kaupunkilaisella, tulee olla oikeus terveyteen, jota saadaan monimuotoisesta luonnosta. Metsien ja viheralueiden saavutettavuus ei myöskään voi perustua asukkaiden varallisuuteen tai liikuntakykyyn. Pelkästään tiheä rakentaminen ei ole kestävää kehitystä, jos se tarkoittaa sitä, että luonnon saavuttaa vain rikas ja terve omakotitalon ja/tai auton omistaja.

Mielestäni päättäjien tulee nyt tehdä periaatepäätös, että yhtään ainutta viheraluetta ei enää saa tuhota, koska olemme Helsingissä jo riskirajalla. Rakentamisen ratkaisuissa tulee ottaa huomioon asukkaiden tasa-arvoiset oikeudet terveyteen ja virkistykseen.

Julia Jokinen
Filosofian maisteri, sairaanhoitaja
Meri-Rastila