perjantai 22. marraskuuta 2013

Suomen luonnonsuojeluliitto huolissaan Helsingin rakentamisesta viheralueille

Suomen luonnonsuojeluliitto on huolissaan Helsingin tärkeitä viher- ja luontoalueita uhkaavasta rakentamista. Maan pääkaupungin aikoma tärkeiden virkistysalueiden nakertaminen on huono malli myös muille kaupungeille. Lähiluonnolla on keskeinen merkitys ihmisten viihtyvyydelle ja luontosuhteelle jokaisessa kaupungissa.

Helsingin yleiskaavan vision luonnoksessa ehdotetaan viheralueiden määrän karsimista. Kaupunkirakenteen tiivistyminen "edellyttää" sen mukaan "virkistysalueitten osalta laadun painottamista määrän sijasta."

"Tämä tarkoittaa juuri lähiluonnon rakentamista. Helsinki on lyhytnäköisesti tuhomassa yhtä kaupungin keskeistä imago- ja viihtyvyystekijää, luontoa", sanoo Luonnonsuojeluliiton hallituksen jäsen Sirkku Manninen. "Vision kartoissa on rakentamista jopa kansainvälisesti arvokkaalla Vanhankaupunginlahdella."

Luonnonsuojeluliitto ihmettelee, että kaupunkisuunnittelulautakunnan visioon on valittu kaavoituksen perustaksi kovimman väestönkasvun vaihtoehto. Kaupungin tietokeskuksen perusvaihtoehdossa väestö kasvaa 735 000 asukkaaseen vuonna 2050 eli 125 000 vähemmän kuin visioon valitussa vaihtoehdossa..

Liitto pitää nyt esillä olevien Meri-Rastilan metsän, Vartiosaaren ja Kivinokan säilyttämistä ensisijaisesti virkistyskäytössä olennaisena.

”Kaikilla kolmella alueella on merkittäviä luontoarvoja ja ne ovat tärkeitä virkistysalueita", sanoo Sirkku Manninen.

”Helsinkiläisillä on oikeus lähiluontoon", sanoo Sirkku Manninen. "Kyse on yli kymmenesosasta suomalaisista, joten Helsingin rakentamisen valinnat ovat valtakunnallinen kysymys ja suomalaisten luontosuhteen säilymisen kannalta tärkeitä. Nyt ollaan menossa kipurajan yli kasvussa viheralueille."

"Luonnolla on aivan keskeinen vaikutus kaupunkien viihtyisyyteen sekä ihmisten fyysiseen ja henkiseen terveyteen", korostaa Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Jarmo Nieminen.

Liitto pitää luonnon huomioimista uudessa yleiskaavassa keskeisenä ja pitää yleiskaavan visioon esitettyä 860 000 asukkaan väestötavoitetta perusteettomana. Visio on kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittelyssä joulukuussa. Yksi yleiskaavan tärkeimmistä ratkaistavista asioista on rakentamisen ulkopuolelle jätettävän viheralueverkoston laajuus.

Lisätietoja:

Sirkku Manninen, SLL liittohallituksen jäsen, SLL:n Uudenmaan piirin puheenjohtaja 1.1.2014 alkaen, p. 040 563 15 46

Jarmo Nieminen, Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja, p. 045 656 75 42

Helsingin uusi yleiskaava (Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto 2013). Asukasluvun muutokset kartalla esim. sivulla 79:
http://www.hel.fi/static/public/hela/Kaupunkisuunnittelulautakunta/Suomi/Esitys/2013/Ksv_2013-10-22_Kslk_28_El/C831CBC6-561A-476A-A89E-FD35F9308D66/Liite.pdf

Ei kommentteja: