
Helsingin Sanomien mielipideosastolla käytyä keskustelua metsienhoidosta. 16.6.2011.
(28.4.2011) Pääkaupunkiseudun luonnonsuojelujärjestöt julkistivat tänään oman esityksensä Östersundomin alueen rakentamisesta niin, että alueen olennaiset luonto-, virkistys- ja maisema-arvot säilyvät.
Järjestöjen kaavassa Östersundomiin asutetaan 50 000 asukasta ja joukkoliikenne perustuu metroon. Rakentamista osoitetaan yli kahdeksan neliökilometriä, ja suurin osa varjokaava-alueesta osoitetaan virkistykseen tai luonnonsuojelualueeksi. Luonnonsuojelualueita kaava-alueella on yli kymmenen neliökilometriä. Varjokaava nostaisi Helsingin kaupungin suojelupinta-alan nykyisestä neljästä yhdeksään prosenttiin.
"Hyvä fiilis ja yöttömiä öitä", kuvailevat varjokaavaluonnosta valmistelleet designtoimisto dadadotankin suunnittelija Anna-Riitta Kujala ja hankkeen koordinaattori FT Kati Vierikko. Kaavatyö vaati loppuvaiheessa neljän kuukauden rutistuksen. Ajatus varjokaavasta syntyi kun järjestöt halusivat vastata omalla luonnoksellaan kestävän kehityksen ja ilmastomuutoksen tuomiin maankäytön suunnittelun haasteisiin. Kaava kokoaa yhteen monien luontokartoittajien luontoasiantuntemuksen ja kaupunkirakenteen suunnittelun tietotaidon.
"Luonnonläheisyys ja luonnonarvot on mahdollista yhdistää näinkin isoon väkimäärään, vaikka Sipoonkorpi, keskeiset ranta- ja luontoalueet sekä ekologiset yhteydet varataan virkistyskäyttöön ja suojeluun", toteaa Kimmo Jääskeläinen Vantaan ympäristöyhdistyksestä.
”Helsingin, Vantaan ja Sipoon yhteisen yleiskaavan luonnoksessa ohjataan liikaa rakentamista arvokkaille luontoalueille ja Natura 2000 -lintukosteikoille sekä lisätään kohtuuttomasti tulevan Sipoonkorven kansallispuiston eteläosien kulutusvaikutusta", sanoo Keijo Savola Uudenmaan ympäristönsuojelupiiristä.
"Luonnonsuojelijat esittivät näin laajan vaihtoehtosuunnitelman Suomessa nyt ensi kertaa", sanoo luonnonsuojeluasiantuntija Tapani Veistola Suomen luonnonsuojeluliitosta. "Vaihtoehtokaavoja on aiemmin nähty esimerkiksi Britanniassa.”
Varjokaavassa Östersundomin metroasemalta avautuu portti rannikolta Sipoonkorpeen ulottuvaan kansallispuistoon. Rannoille ei osoiteta uudisrakentamista. Asukastavoite ja metro joukkoliikenneratkaisuna otettiin yhteisen yleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta.
Varjokaavaksi nimetyn ehdotuksen laativat yhteistyössä Helsingin luonnonsuojeluyhdistys, Sipoon luonnonsuojelijat, Vantaan ympäristöyhdistys sekä Suomen luonnonsuojeluliiton Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri. Yksityiskohtainen varjokaavaluonnos on on tehty ammattityönä designtoimisto dadadotankissa.
Luontojärjestöt toivovat varjokaavan lisäävän keskustelua ekologisesta maankäytön suunnittelusta ja ekotehokkaasta rakentamisesta.
Lisätietoja:
- Helsingin luonnonsuojeluyhdistys - Helsingfors naturskyddsförening, varapuheenjohtaja Kati Vierikko, puh. 040 737 2298
- Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri, suojeluasiantuntija Keijo Savola, puh. 045 652 1974
- Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri ja Suomen luonnonsuojeluliitto, suojeluasiantuntija Tapani Veistola, 0400 616 530
- Sipoon Luonnonsuojelijat - Sibbo Naturskyddare, Sini-Pilvi Saarnio, puh. puh. 040-743 9083
- Vantaan ympäristöyhdistys. puheenjohtaja Kimmo Jääskeläinen, puh. 040-5899158
- Anna-Riitta Kujala, designtoimisto dadadotank, puh. 050-370 5692
TIEDOTE 22.2.2011
Luonnonsuojelujärjestöjen mielestä Helsingillä, Vantaalla ja Sipoolla olisi hieno mahdollisuus ottaa luonto ja kansallispuisto alueen vahvuudeksi.
Suomen luonnonsuojeluliiton asiantuntijat pitävät eilen julkistettua Östersundomin asuinalueen suunnitelman luonnosta huonona.
”Jos suunnitelma toteutuu, luonto hävitetään rannoilta, ja menetetään mahdollisuus mereltä Sipoonkorven metsiin ulottuvaan todella monipuoliseen kansallispuistoon”, sanoo Luonnonsuojeluliiton Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin asiantuntija Keijo Savola.
”Erikoista on, että luontomyönteisyydestään tunnetun Vantaan edustajat hyväksyivät tässä vaiheessa yhteisen kaavaluonnoksen, jossa rakentamista ohjataan Vantaan puolella arvokkaiden luontokohteiden päälle. Tällaisia ovat voimassaolevan yleiskaavan suojeluvarauksen Länsisalmen metsä ja luonnon monimuotoisuudelle erityisen tärkeäksi alueeksi osoitettu Myllymäen metsäalue”, ihmettelee Savola.
Luontojärjestöt laativat ekologisen vaihtoehdon Helsingin, Vantaan ja Sipoon yhteiselle Östersundomin yleiskaavalle. Helsingin, Vantaan ja Sipoon luontojärjestöt sekä Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri valmistelevat parhaillaan designtoimisto dadadotankin arkkitehtien kanssa Östersundomin varjokaavaa.
”Rakentamisen luonnolle ja virkistyskäytölle aiheuttamat haitat voidaan minimoida, vaikka alueelle sijoittuisi paljon asutusta”, sanoo Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Sirkku Manninen.
”Nyt julkaistu suunnitelma pikemminkin maksimoi luontohaitat Östersundomin alueella. Rakentamista ohjataan kohtuuttomia määriä Sipoonkorven metsäalueen eteläosaan suoraan arvokkaiden luontokohteiden päälle ja luonnonsuojelualueiden viereen. Sitä olisi tulossa muun muassa valtakunnallisesti arvokkaan Mustavuori-Kasabergetin kallioalueen päälle. Ekologiset yhteydet ovat luonnoksessa aivan liian kapeita. Rakentaminen on kiinni Natura-kosteikoissa.”
”Suunnitelmaan kuuluu laajoja ruoppauksia. Helsingin kaupungilla ei edes ole päätösvaltaa ruopata Natura-alueet. Mahdolliset ruoppaukset päätetään linnustonsuojelun tarpeiden perusteella”, sanoo Manninen.
Luonnonsuojelujärjestöjen mielestä Helsingillä, Vantaalla ja Sipoolla olisi hieno mahdollisuus ottaa luonto ja kansallispuisto alueen vahvuudeksi.
”Brändityöryhmän mielestä luonto on Suomen vahvuus. Julkistetussa suunnitelmassa ei näy tällaisesta jälkeäkään. Natura-alueetkin koetaan suunnitelmassa lähinnä rasitteeksi. Onneksi tämä on vasta työryhmän luonnos”, sanoo Manninen.
Lisätiedot:
Lisätiedot:
- FT Sirkku Manninen, Helsingin luonnonsuojeluyhdistys 040-5631546
- FT Kati Vierikko, Helsingin luonnonsuojeluyhdistys, puh. 040-737 22 98
- puheenjohtaja, FM Kimmo Jääskeläinen, Vantaan ympäristöyhdistys, puh. 040-589 9158
- luonnonsuojeluasiantuntija Keijo Savola, Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri, puh. 045-652 1974
- Arkkitehti Anna-Riitta Kujala, designtoimisto dadadotank, puh. 050-370 5692
– vs. viestintäpäällikkö Antti Halkka, Suomen luonnonsuojeluliitto, puh. 09 228 08 222

Maa- ja metsätalousministeriö käynnistää kansalaiskeskustelun metsänhoidon linjauksista Suomessa. Hanke toteutetaan verkkokeskusteluna aikavälillä 24.5. − 24.6. Keskustelu tapahtuu valtionhallinnon Ota kantaa -verkkosivustolla. Ministeriön verkkosivuille MMM-verkkokeskustelu metsien hodoista on koottu materiaalia keskustelun tueksi.
Kansalaiskeskustelun tavoitteena on saada tietoa ja uusia näkökulmia metsäpoliittiseen päätöksentekoon tulevaisuuden metsänhoidon menetelmistä. Tarkoituksena on kuulla kansalaisten näkemyksiä muun muassa siitä, mihin metsiä tulisi käyttää. Samassa yhteydessä pohditaan miten metsiä tulisi käsitellä tulevaisuuden tarpeiden tyydyttämiseksi. Riittävätkö nykyiset metsänhoitomenetelmät vai tarvitaanko vaihtoehtoisia menetelmiä vanhojen rinnalle?
Tarve entistä laajempaan kansalaisten kuulemiseen havaittiin metsälakiuudistustyön yhteydessä kesällä 2009. Vuoden 2010 aikana maa- ja metsätalousministeriö käy laajapohjaista keskustelua metsänhoidon linjoista Suomessa. Kansalaiskeskusteluhankkeen tavoitteena on saada mahdollisimman monen kansalaisen, metsänomistaja, metsien hyödyntäjän, asiantuntijan ja poliitikon näkemykset kuuluviin. Avoimen keskustelun toivotaan synnyttävän tuoreita näkökulmia metsänhoidon linjausten jatkokehitystä varten.
Keskustelun tuloksia voidaan hyödyntää Kansallisen metsäohjelman tarkistamisessa, metsälain uudistamisprosessissa sekä Tapion Hyvän metsänhoidon suositusten päivittämisessä.
Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
suunnittelija Anniina Kostilainen, puh. (09) 1605 2393 tai 040 351 9091
apulaisosastopäällikkö Liisa Saarenmaa, puh. (09) 160 53353 tai 040 752 3271
Taisipa olla 32 metriä leveä tuo suunniteltu bulevardi, joka metsäkallion paikalle rakennetaan. Ja bulevardin keskelle istutetaan myös puita.
Hieman samanlaista on siis tulossa kuin Aleksis Kiven kadulla! Sinne metsän siimekseen. Tai mitäpä metsää siellä kohta enää on.