Toukovuoren asuinalueen tieltä kaadettua Humlan ulkoilumetsää.
Viheralueet ovat demokraattisia hyödykkeitä: sienestäminen, lenkkeily tai hiihtäminen eivät katso tulotasoa. Niistä nauttiminen on käyttäjilleen maksutonta. Kun suurissa metropoleissa on puistoja, meillä Suomessa on hoidettujen kaupunkipuistojen lisäksi myös kaupunkimetsiä.
Metsillä on itseisarvo kaupunkiluonnon säilyttäjinä, huleveden sitojina ja ilmanpuhdistajina, mutta niillä on myös väline- ja käyttöarvonsa kaupunkilaisille. Ne opettavat lapsille luontosuhdetta: niissä kerätään ensimmäiset kävyt, ihastellaan hyönteisiä ja opetellaan vanhempien kanssa tunnistamaan sieniä. Heikosti liikkuville liikuntavammaisille ja vanhuksille, kehitysvammaisille ja mielenterveysongelmista kärsiviä metsä rentouttaa ja antaa ilmaista virkistystä. Erityisesti heikoimmille lähimmäisillemme maksuttomat, lähellä olevat hyödykkeet – kuten juuri metsä – ovat elintärkeitä.
Porvoossa on toki kosolti metsää, mutta vain kaksi hoidettua ulkoilureittiä, joita pitkin voi liikkua niin lastenvaunujen kanssa, rollaattorilla, lenkkitossuilla tai talvella suksilla. Joen länsipuolella, Kokonniemessä on kolmen kilometrin lenkki, jonka haasteellisempia ja jylhempiä maisemia
halajava voi pidentää viiteen kilometriin. Uimahallin takaa alkaa
Joonaanmäen kolmonen, joka jatkuu Pihlajatien ylitse Humlan
ulkoilumajalle ja siitä Holkeniin, jolloin ulkoilija saa kahdenkymmenen kilometrin lähes yhtäjaksoisen reitin.
Teiden ylittäminen hidastaa eniten hiihtäjiä: Pihlajatietä ylittäessä joutuu ottamaan sukset pois.
Toukovuoren asuinalueen rakennustyöt verottavat Humlan reittiä, jolle tosin on sentään löydetty vaihtoehtoinen linjaus. Sitä tärkeämpää onkin, että Saaristotie ei tule katkaisemaan reitin kaikkein jylhintä ja haasteellisinta osuutta, jota jo nyt on yksityisellä metsänhoidolla huononnettu.
Tutkimusten mukaan metsän parantava ja rauhoittava vaikutus on suurin, jos metsäalue on yhtenäinen ja siellä syntyy illuusio erämaasta, jonne liikenne ei näy eikä kuulu. Tämän vuoksi kaupunkimetsien hoidon onkin oltava maltillista; toinen maltillisen metsänhoidon puolesta puhuva seikka on se, että kaupunkimetsiin jätetty kelopuu tarjoaa pesäpaikkoja ja lahopuu rikastaa maaperää.
Jos ulkoilija ei löydä Porvoosta haluamaansa, hän lähtee Sipoonkorpeen, Helsingin Keskuspuistoon tai Nuuksioon, jolloin autoliikenne lisääntyy ja metsäulkoilu jää autottomien porvoolaisten ulottumattomiin.
Koska metsät ovat maksuton, demokraattinen tapa hoitaa terveyttä, sitä tärkeämpää onkin, että ne ovat kaikkien ulottuvilla. Kulttuurikaupunki ymmärtää arvostaa puistojaan, ja kaupunkimetsät ovat yleistettyjä lähipuistoja, meidän kaikkien keuhkot. Säästetään Porvoon suurenmoiset ulkoilumetsät!
Holkenin metsää.
