maanantai 28. heinäkuuta 2008

Kuvareportaasi Stansvikista



23.7. kokoontui kymmenisen luonnonystävää bussi 88:n päätepysäkille. Kolme ja puolituntinen retki vei Stansvikinharjun kautta rantoja pitkin uhanalaiselle Uudenkylän mökkikylälle.

Stansvikin alueen flora on edustava ja kattava. Alla vain kalpea aavistus siitä rikkaasta kasvillisuudesta ja muista uhanalaisista luonnonrikkauksista, jotka matkallamme kohtasimme. Pian suurin osa niistä tulee olemaan Stansvikissa muistoja vain.

Peltokierto.Syysmaitiainen.Karhunputki. Tästä tulisi kulkemaan uusi, Stansvikin rakennettavalle alueelle vievä päätie. Lehtopalsami.Vanhoissa havu- ja sekametsissä (Heinzel-Fitter-Parslow 1974) viihtyvä lapinpöllö piti vasemmanpuoleista oksaa jonkin aikaa tukikohtanaan, ei vain yksi, vaan peräti kolme, ja vieläpä samanaikaisesti!Ojakärsämö.Stansvikin kartanon kuuluisa tammikuja.Stansvikin kartano-alueen kartta, jonka alalaidassa näkyy Stansvikinniemi. Keltasauramo.Ahojäkkärä.Todellinen luonnon bukee. Kuvassa muun muassa mataroita, kuten keltamatara ja piennarmatara sekä päivänkakkara.Kalliotuhkapensas, joka on niin harvinainen, että jo se olisi riittänyt syyksi pitää Stansvikinniemi Helsingin ympäristölautakunnan ehdottamalla suojelualueiden listalla. Mutta ei, sillä kaupunkisuunnittelulautakunta päätti, että sillä on suurempaa luonnonsuojeluasiantuntemusta, ja poisti sen lopullisten suojelualueiden listalta.Stansvikinniemen harju, joka on harvinaisen hyvin säilynyt pinnanmuodostuksemme muistuma viimeisestä jääkaudesta.Rantavehnä.Keltamaite.Tällaiset ikihongat pitäisi kaupunkisuunnitteluviraston mielestä kaataa. Uudenkylän mökkikylää, joka aiotaan jyrätä asuntojen tieltä.
Stansvikin rannan maisemat tuovat mieleen Suomen saariston. Ai niin, tämähän on saaristoa!


Edessä Pitkäluoto.

Varisluoto.

Kallioon kaiverrettu teos symboloi taistelua Stansvikin Uudenkylän mökkikylän puolesta. Pro Stansvik!

Ei kommentteja: