keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Mustavuoren luonto saa rauhan (tiedote)

TIEDOTE

Mustavuoren luonto saa rauhan

Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta päätti 26.2. äänin 5 - 4 hylätä Etelä-Mustavuoren virkistysalueelle suunnitellun asuinalueen. Hylkäämisen kannalla olivat demarit, vihreät ja Vasemmistoliitto. Kokoomus ja RKP pysyttelivät taantumuksen poteroissaan.

Lautakunta toteaa kaavan hylkäämisen saatesanoissa, että "Pohjois-Vuosaaren kaava-alueet on säilytettävä nykyisenkaltaisessa ulkoilu- ja virkistyskäytössä. Asiaa tarkastellaan uudestaan seuraavien yleiskaava- ja osayleiskaavaprosessien yhteydessä."

Tämä on ollut vuosikausia Pro Mustavuori -liikkeen esitys, jolle on kymmeniä vankkoja perusteluja.

Lautakunta vaihtui vuoden alussa lähes sataprosenttisesti ja samalla keski-ikä laski merkittävästi. Nuoret korvat alkoivat kuunnella ja kuulla kansanliikkeen ja luonnonsuojelu- ynnä muiden järjestöjen asiantuntevia perusteluja rakentamista vastaan. Uusi lautakunta myös ymmärsi kuulemansa. Tämä kuullun ymmärtäminen on ollut päättäjillä vaikeutena aikaisempina vuosina.

Voittaneen hylkäysesityksen teki 21-vuotias Matti Niemi (sd). Hän on varmasti nuorin kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen kautta aikojen. Loistavasti alkoi tämän nuoren miehen ura kaupunkisuunnittelijana.

Yleiskaava 2002:n kaataminen Mustavuoren osalta on historiallinen asia. Yleiskaavan asuinaluevarauksia ei ole lautakunnan taholta suositeltu muutettavaksi virkistysalueiksi ennen tätä päätöstä. Asukkaat ovat kyllä olleet rankasti eri mieltä muutamista rakentamissuunnitelmista. Yleiskaavan virheitä korjaamaan syntyi vuonna 2005 kaupunkimetsäliike, joka pyrkii säilyttämään myös luontoa muutoin tiiviisti rakennetussa kaupungissa.

MARJALIISA SIIRA
Pro Mustavuori -liike

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Mustavuoresta tulee Helsingin Vuotos, lyödäänkö vetoa? Kun kuntavaalit ovat seuraavan kerran, tämä sama prosessi käydään läpi uudelleen, ja uudelleen, ja uudelleen...

Tämä on erävoitto, ollaan kiitollisia muutaman vuoden välirauhasta. Rintamalinja on nyt muualla Itä-Helsingissä.