Näytetään tekstit, joissa on tunniste Metsäliitto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Metsäliitto. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Viikintien merkilliset hakkuut 6.3.2009

Viestin Viikintien hakkuista välitti M.-T. K.

* * *


VIIKINTIEN MERKILLISET HAKKUUT 6.3.2009


Puuta kaatuu yhtä sun toista
harvoin ihmiset näkee moista.
Onko tässä järkeä vai mitä sitten lie?
Ei sillä väliä, kyllähän metsäliitto ne tästä vie.



Työt aamulla varhain aloittaneiden metsurien vastaus puiden kaatoja koskevaan ihmettelyyn kuului: "Saahan tässä kuntalaisetkin vähän polttopuita."


Helsingin kaupungin rakennusviraston eri yksiköt ovat käyneet samalla puustokaistaleella useaan otteeseen hakkaamassa mm. koivikkoa. Syyt ovat vaihdelleet joka kerta, esteettisyydestä ja puiden vaarallisuudesta juurten aiheuttamaan tuhoon asfalttitielle sekä tietenkin luonnonhoitoon. Kukaan ei tiedä tai ei ainakaan ole tietävinään toisistaan.



Kyseinen puustokaistale on hyvin ja kauniisti erottanut kevyen liikenteen väylän vilkkaasti liikennöidystä Viikintiestä. Täysin tarpeettomia hakkuita!

Tarja Silvennoinen

tiistai 19. elokuuta 2008

Ormuspellolla elokuussa - puut pois

Malmilla asuva Anu Harju ihmettelee meille lähettämässään raportissa läheisen Ormuspellon elokuista parturointia. Katso myös Anu Harjun blogi, muun muassa Myllypuron metsää käsittelevä postaus "Tungosta tönölään?" toukokuulta 2008.

(M.-T. K.)

* * *

Puut lihoiksi Ormuspellolla

Teksti & kuvat: Anu Harju

Kiirettä on pitänyt. Kadun vartta koristaneista puista on jäljellä repaleinen kanto (15.8.2008).

Ormuspelto, siis Teerisuontien varren metsiköt Malmilla, on kaavoitettu rakentamiseen, ja onpa kaavassa pari "puistoakin" - eli viisi puuta rivissä tienpenkalla. Rakentaminen kuitenkin siirtyy hamaan tulevaisuuteen. Virkamiesten mukaan rakentaminen alkaa "mahdollisimman pian". Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa, että rakentaminen ei ala kuluvana vuonna, ja tuskin seuraavanakaan. Asiasta oli juttua Vartti-lehden Koillis-Helsingin painoksessa keskiviikkona 12.8.

Nyt aluetta kuitenkin parturoidaan: puut pois viimeistä myöten, ja koivupöllikasat kävelytien varressa sen kuin kasvavat. Raiskio ulottuu aivan Teerisuontien reunaan. Parturointi on tehty tarkasti mitään säästämättä. Kaupunki myy koivupuut yksinoikeudella Metsäliitolle.

Mainitussa Vartti-lehden Koillis-Helsingin painoksessa 12.8. kerrottiin myös tästä Metsäliiton kanssa tehdystä sopimuksesta. Jutussa haastateltiin luonnonhoito-osaston päällikköä, joka on kotoisin Nurmijärveltä. Sieltä on kotoisin myös kaupunkipuiden kaatoon erikoistunut firma Puutbois.


Koivupöllejä Metsäliitolle - yksinoikeudella Helsingin kaupungilta (15.8.2008).

Ormuspellolla häärää siis nurmijärveläinen firma nimeltä Puutbois. Kyseinen firma on nopea puiden parturoija, joten se voisi aivan hyvin kaataa puut vasta sitten kun oikeasti aletaan rakentaa. Mikä kiire puita on kaataa ennen kuin rakennukselle kaivetaan perustusta? Ainoa selitys tälle piittaamattomuudelle ympäristön viihtyisyydestä on ahneus.

Anu Harju