Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuntavaalit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuntavaalit. Näytä kaikki tekstit

torstai 23. lokakuuta 2008

Helsingin kuntavaaliehdokkaat valmiita puolustamaan kaupunkimetsiä

TIEDOTE 23.10.2008

Helsingin kuntavaaliehdokkaat valmiita puolustamaan kaupunkimetsiä

Noin kolmannes Helsingin liki tuhannesta kunnallisvaaliehdokkaasta vastasi kaupunkimetsäliikkeen järjestämään kuntavaalikyselyyn. Ylivoimainen enemmistö kyselyyn vastanneista ehdokkaista on kaupunkimetsien puolustamisen kannalla.

Kyselyssä tiedusteltiin ehdokkaiden kantaa Helsingin kaupunkimetsien suojeluun, kaupunkimetsäliikkeen kansanäänestysaloitteeseen sekä lähidemokratian vahvistamiseen. Vastaukset on julkaistu internetissä osoitteessa http://kuntavaalit.blogspot.com/.

Eniten vastauksia saatiin Vihreiltä, 49 kappaletta, joka on 38,6 % ehdokkaista. Ehdokasmääriin suhteutettuna ylivoimaisesti aktiivisimpia olivat kuitenkin SKP:n ympärille kerätyn Helsinki-listojen ehdokkaat. Heistä peräti puolet vastasi kyselyyn (66 ehdokkaasta 32), ja lisäksi vastauksissa oltiin vahvasti kaupunkimetsien suojelun kannalla.

Vastausaktiivisuus näyttäisi heijastelevan sitä, kuinka tärkeinä kyselyssä nostettuja asioita puolueessa pidetään. Suuremmista puolueista heikoin vastausprosentti oli Kokoomuksella, 22,0 %, joskin vahvaa metsien suojeluhalukkuutta löytyi myös muutamalta tämän puolueen ehdokkaalta.

Kolmestasadasta vastanneesta ehdokkaasta suurin osa oli kaupunkimetsäliikkeen kansanäänestysaloitteen kannalla. Myös lähidemokratian vahvistamista kannatettiin laajalti, yli puoluerajojen.

Epäilyksiäkin lähidemokratian laajentamisesta esitettiin, eniten Kokoomuksen, Keskustan ja Kristillisdemokraattien ehdokkaiden piirissä. Tällöin nähtiin usein, että riittävä demokratia toteutuu kuntavaaleissa äänestämällä.

Vastaukset puolueittain vastausprosentteineen löytyvät kaupunkimetsäliikkeen kuntavaalikyselyn etusivulta, osoitteesta http://kuntavaalit.blogspot.com/.

Kaupunkimetsäliikkeen internetsivut:
http://www.kaupunkimetsaliike.info/
http://kaupunkimetsa.blogspot.com/

Lisätiedot:
Martti-Tapio Kuuskoski, martti.kuuskoski (at) helsinki.fi, puh. (040) 001 24 24
Siboné Oroza, sibone.oroza (at) helsinki.fi, puh. (045) 132 69 59

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Kaupunkimetsäliikkeen kuntavaalikysely

Kaupunkimetsäliikkeen Helsingin kunnallisvaaliehdokkaille lähettämään vaalikyselyyn on vastannut noin kolmannes ehdokkaista. Kysymykset ja vastaukset löytyvät vaaliblogista osoitteesta http://kuntavaalit.blogspot.com.

Allaolevista linkeistä pääset vaaliblogiin katsomaan ehdokaslistoja puolueittain - kyselyyn vastanneiden kohdalla on aina linkki ehdokkaan omiin vastauksiin. Puolueet on järjestetty prosentuaalisen vastausaktiivisuuden perusteella. Suluissa näkyy vastanneiden määrä suhteessa puolueen ehdokasmäärään sekä vastausprosentti.

Helsinki-listat (32/66 ; 48,5 %)
Köyhien asialla (5/12 ; 41,7 %)
Kommunistinen Työväenpuolue (2/5 ; 40,0 %)
Vihreä liitto (49/127; 38,6 %)
Suomen Keskusta (40/113 ; 35,4 %)
Vasemmistoliitto 42/127; 33,1 %)
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (37/127 ; 29,1 %)
Suomen Senioripuolue (2/7 ; 28,6 %)
Suomen Työväenpuolue (7/25 ; 28,0 %)
Ruotsalainen kansanpuolue (23/92 ; 25,0 %)
Kansallinen Kokoomus (28/127 ; 22,0 %)
Perussuomalaiset (12/64 ; 18,8 %)
Suomen Kristillisdemokraatit (12/65 ; 18,5 %)
Itsenäisyyspuolue (2/14 ; 14,3 %)

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

"Nyt päätetään tärkeiden viheralueiden kohtalosta" (HU 19.10.)

Helsingin Uutiset -lehdessä on "Vaaliareena"-niminen palsta, jossa julkaistaan kunnallisvaaliehdokkaiden mielipiteitä. Tämä Mari Puoskarin mielipide kiinnostaa meitä erityisesti: aiheena Helsingin viheralueiden kohtelu valtuustossa - Keskuspuisto, Mustavuori, Kruunuvuorenranta, Myllypuro, Kivinokka, Vartiosaari...


Täältä Kuntavaalit 2008 -blogista voi katsoa, kuinka kirjoittaja kaupunkimetsäkyselyymme vastasi: Mari Puoskari (Vihr.).

* * *

LISÄYS 27.10.: Eija Loukoila (Vas.) täsmensi Helsingin Uutisten vaaliareenakirjoituksessa 24.10.2008 kuinka Mustavuoren asiaa kaupunkisuunnittelulautakunnassa käsiteltiin.

torstai 2. lokakuuta 2008

Tiedote: Helsingin kuntavaaliehdokkaat vahvasti kaupunkimetsien puolustamisen kannalla

Tiedote 2.10.2008

Helsingin kuntavaaliehdokkaat vahvasti kaupunkimetsien puolustamisen kannalla

Miltei 200 helsinkiläisehdokasta on vastannut tähän mennessä kaupunkimetsäliikkeen kuntavaalikyselyyn. Kolme neljästä kyselyyn vastanneesta kannattaa kaupunkimetsäliikkeen kansanäänestysaloitetta.

Kaupunkimetsäliike on lähettänyt syyskuun aikana helsinkiläisille kunnallisvaaliehdokkaille kyselyn, jolla selvitetään ehdokkaiden mielipide kaupunkimetsien puolustamisen tarpeesta ja lähidemokratian vahvistamisesta. Ehdokkaiden vastaukset on julkaistu kaupunkimetsäliikkeen kuntavaaliblogissa.

– Eniten vastauksia on tähän mennessä tullut Vihreältä liitolta, mutta ehdokkaiden määrään suhteutettuna ylivoimaisesti aktiivisin vastaaja isoista ehdokasryhmistä on Helsinki-listat. Heistä joka kolmas on esittänyt näkemyksensä, ja kaupunkimetsäliikkeen tavoitteiden kannatus on ollut sataprosenttista, kertoo Martti-Tapio Kuuskoski, yksi blogin ylläpitäjistä.

– Ehdokasmäärään suhteutettuna heikoimmin on vastannut Kokoomus, vain joka kymmenes ehdokkaista. Kuitenkin hieman yllättäen kokoomuslaisten vastaajien parista löytyy suhteessa eniten niitä, jotka korostavat metsänsuojelun tarvetta, Kuuskoski jatkaa.

Kyselyssä tiedustellaan myös, kannattaako ehdokas kaupunkimetsien suojelua koskevan kunnallisen kansanäänestyksen järjestämistä. Yli 76 prosenttia vastanneista tukee kaupunkimetsäliikkeen aloitetta. Eniten kannatusta kansanäänestys on saanut Helsinki-listalaisten ohella Vasemmistoliiton, Vihreiden ja Perussuomalaisten joukossa. Kokoomuslaisten vastaajien piirissä kannatus on ollut selvästi vähäisintä.

– Moni vastaaja pitää kaupunkimetsiä kunnallispolitiikassa liian vähälle huomiolle jääneenä asiana, toteaa kaupunkimetsäliikkeen vaaliblogia niin ikään ylläpitävä Laura Lindstedt.

Kaupunkimetsäliike aloitti nimien keruun kansanäänestysaloitetta varten viime keväänä. Aloitteen allekirjoittajat vaativat, että Helsingin kaupunginvaltuusto järjestää kansanäänestyksen kaupunkimetsien suojelemisesta virkistys- ja luonnonsuojelualueina. Tähän mennessä nimiä on kertynyt 2000. Allekirjoittajia tarvitaan kuitenkin 25 000.

– Olemme valitettavasti joutuneet huomaamaan, että asukkailla on mitättömät mahdollisuudet vaikuttaa kaavoitukseen. Kansanäänestysaloite on yksi keino koota joukkovoimaa, selvittää kaupunkimetsäliikkeen aktiivi Siboné Oroza. – Kuntavaalikyselymme puolestaan auttaa näistä kysymyksistä kiinnostunutta äänestäjää valitsemaan ehdokkaansa.

Kaupunkimetsäliikkeen kuntavaaliblogi (kysymykset ja ehdokkaiden vastaukset) osoitteessa: http://kuntavaalit.blogspot.com/

Kaupunkimetsäliikkeen internetsivut:
http://www.kaupunkimetsaliike.info/


Lisätiedot:
Martti-Tapio Kuuskoski, martti.kuuskoski(at)helsinki.fi, puh. (040) 001 24 24
Siboné Oroza, sibone.oroza(at)helsinki.fi, puh. (045) 132 69 59