Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisältö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisältö. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 25. toukokuuta 2008

Kaupunkimetsäliike Maailma kylässä -festivaaleilla


Nimien keruu kansanäänestysaloitteeseen on alkamassa.


Kaupunkimetsäliike esittäytyy Maailma kylässä -festivaaleilla 24.-25.5.2008. Samalla on alkanut nimien kerääminen kansanäänestysaloitteeseen. Tarkoituksena on saada viisi prosenttia helsinkiläisistä äänioikeutetuista kaupunkimetsien säilyttämistä koskevan, neuvoa-antavan kansanäänestyksen taakse. Lisätietoa aloitteesta löytyy täältä.


Kaupunkimetsäliikkeen aktiivi Siboné Oroza esiintyi Maailma kylässä -festivaaleilla myös yhtyeensä Tango Siboneyn kanssa.

lauantai 24. toukokuuta 2008

Kaupunkimetsäliikkeen kotisivut ovat avautuneet!

Kaupunkimetsäliikkeen kotisivut ovat nyt avautuneet osoitteessa http://www.kaupunkimetsaliike.info/. Sivuja tullaan vielä täydentämään, tulossa on muun muassa kartat ja kuvaukset Helsingin kaupunkimetsistä.

perjantai 18. huhtikuuta 2008

Mikä on kaupunkimetsäliike?

Alla oleva teksti kertoo, miksi kaupunkimetsäliike syntyi Helsingissä vuonna 2005.

On tärkeää huomata, että kaupunkimetsäliike vaatimuksineen haastaa koko nykyisen epädemokraattisen päätöksenteon: kansalaisia näennäisesti kuullaan heitä koskevissa asioissa, mutta heitä ei oikeasti kuunnella. Päätökset on lyöty lukkoon etukäteen.

Toukokuussa alamme kerätä Helsingissä nimiä, jotta saisimme kaupunkimetsien suojelusta kansanäänestyksen. Tämä voisi olla ensimmäinen etappi kohti osallistuvaa demokratiaa!

(L.L.)

* * *

Mikä on kaupunkimetsäliike?

Helsingin päättäjien mielikuvituksessa kaupunkimetsät ovat kesannolla olevaa rakennusmaata. Asukkaille kaupunkimetsät ovat tärkeitä ulkoilualueita ja luontopaikkoja, joiden puolesta he ovat valmiita taistelemaan. Kaupunkimetsiin suunnitellut rakennushankkeet johtavat aina konfliktiin kaupungin kaavoituskoneiston ja asukkaiden välillä. Siitä huolimatta jokaisessa yleiskaavassa uudet kaupunkimetsät tuomitaan maansiirtokoneiden alle.

Vuoden 2002 yleiskaava iski kaupunkimetsiin muun muassa Myllypurossa, Laajasalossa ja Vuosaaressa. Ryhdyimme asukkaina puolustamaan arvokkaita lähimetsiämme. Yritimme vaikuttaa kaavahankkeisiin niiden kaikissa vaiheissa ja ymmärsimme pian, että päättäjien puheet kansalaisten osallistamisesta ovat pelkkää sanahelinää ja että kaupunkikoneiston järjestämät asukaskokoukset ja kuulemistilaisuudet ovat pelkkää sumuverhoa, jonka takana kaavoitus etenee vääjäämättä. Asukkailla ei todellisuudessa ole mahdollisuutta vaikuttaa kaavoitukseen. Huomasimme, että samanlaisia kamppailuja lähimetsien puolesta käydään eri puolilla kaupunkia, ja yhdistimme voimamme kaupunkimetsäliikkeessä vuonna 2005.

Kaupunkimetsäliike käynnistää kunnallisen kansanäänestysaloitteen keruun 24.5.2008. Aloitteella pyydetään Helsingin kaupunginvaltuustoa viipymättä järjestämään kansanäänestys kaupunkimetsien suojelemisesta virkistys- ja luonnonsuojelualueina. Kyseessä olisi Helsingin ensimmäinen asukkaiden vaatimuksesta järjestetty kansanäänestys. Toivon mukaan sitä seuraavat monet kansanäänestykset aina kun päätetään ihmisten elämän tärkeistä asioista.

Kaupunkimetsäliike haluaa olla mukana rakentamassa hyvää, viihtyisää, aidosti demokraattista kaupunkia. Tule mukaan!

keskiviikko 16. huhtikuuta 2008

Kaupunkimetsäblogi on avattu

Tänään, päivänä jona helsinkiläiset metsät ovat kohdanneet vimmaisen tuhoaallon, avautuu blogi nimeltä Kaupunkimetsä.

Blogi keskittyy ensisijaisesti taisteluun Helsingissä sijaitsevien kaupunkimetsien ja luonnonrantojen säilyttämisen puolesta.

Kaupunkimetsäblogi toimii muun muassa tiedotuskanavana, kuva-, teksti- ja videoarkistona sekä mediaseurannan välineenä. Toisin sanoen kaikki asiaa koskeva materiaali on tänne tervetullutta!

Kaupunkimetsäblogia toimittaa työryhmä, johon kuuluvat Rolf Buchi, Kaisa Hauru, Martti-Tapio Kuuskoski, Laura Lindstedt, Michael Perukangas ja Eila Salomaa.