Vaatimus kaupunkimetsien suojelusta on myös demokratiakysymys. Meidän kuntalaisten näkökulmasta suurin puute on, että meiltä puuttuu päätösvaltaa. Päätöksenteko asiakysymyksistä on poliitikkojen yksinoikeus. Tämä tosiasia selittää hyvin pitkälle, miksi kansalaisosallistuminen usein ei ole todellista. Emme kuitenkaan tyydy voimattomuuteen, vaan haluamme olla mukana päättämässä meille tärkeistä asioista.
Kansanäänestysaloite lienee kuntalaisten järein ja raskain keino vaikuttaa kunnalliseen päätöksentekoon. Vähintään viisi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista voi tehdä kansanäänestysaloitteen eli ehdottaa kunnalle kansanäänestyksen järjestämistä (kuntalain 31 §, kansanäänestysaloite).
Aloitteessa on yksilöitävä asia, josta halutaan äänestää. Nimilistan allekirjoittaminen ei riitä, vaan omakätisen nimikirjoituksen alle on selvästi merkittävä henkilön nimi, ammatti tai toimi ja osoite (ks. 4 §, laki neuvoa-antavissa kunnallisissa kansanäänestyksissä noudatettavasta menettelystä 656/1990).
Kansanäänestysaloitteen tekeminen on kova työ; se voi onnistua vain jos saadaan paljon ihmisiä liikkeelle. Mutta sitä kautta syntyy myös suuri poliittinen paine ja kaupunkimetsäasia saadaan poliittiseen päiväjärjestykseen.
Kansanäänestyksen järjestäminen on kuitenkin yksinomaan Helsingin kaupunkivaltuuston käsissä. Kuntalain mukaan valtuusto päättää aina, toimitetaanko kansanäänestys ja mitkä ovat äänestysvaihtoehdot (Kuntalaki 30 §). Lisäksi kansanäänestys on vain neuvoa-antava. Lopullisen päätöksen tekee valtuusto. Kunnanvaltuustot eivät aina ole noudattaneet kansanäänestyksen tulosta.
Lyhyesti: nykyjärjestelmässä kuntalaisilla ei ole toimivia kansalaisosallistumisen välineitä; kaupunkimetsän pysyvän suojelun lisäksi kansanäänestysaloitteella on toinen teema: lisää demokratiaa ihmisille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti