Vantaanjoen varrella parturoitu puita jälleen!

Ammoista blogipostausta "Vantaanjoen rannan parturointi keväällä 2008" on kommentoitu. Nostan kommentin sisällön myös tähän, sillä asia on akuutti.

M.-T. K.

* * *

Tänään 25.10.2009 pyöräilin Vantaanjokivartta ja huomasin, että Veräjämäen kohdalla joen itärannan jyrkässä rinteessä on tällä viikolla kaadettu puita, nähdäkseni aivan terveitä. Viikinmäen rannan maisemointisuunnitelmassa on tämä alue 1A (suunnitelma) kuvia on vielä jokirannan pylväissä) merkitty alueeksi, jolla ei tehdä toimenpiteitä, koska se on arvokas luontokohde.

Huomasin yhden komean männyn tyveen kirjoitetun "JÄÄ", mutta mitä tapahtuu muille puille? Rinteessä näyttää olevan väritettyjä keppejä ja muita merkkejä. Olen pelkkänä kysymysmerkkinä. Tietääkseni Veräjämäen asukkaille on aikoinaan luvattu, että tämän metsäisen rinteen ilme säilytetään. Ylhäällä ollut erämaatunnelmainen kallioalue on nyt vain muisto.

Pauli Rantanen

"Kaupungin metsistä puita ei kaadeta turhaan" (HS 18.5.2009)

Rakennusviraston Tiina Saukkonen jatkaa keskustelua, jonka Luonto-Liiton metsävastaava Risto Mustonen aloitti Helsingin Sanomien mielipidepalstalla tovi sitten ("Helsinki tärvelee hakkuilla lähiluontoamme").

Saukkonen väittää, että puita ei kaadeta turhaan, ja että "toimenpiteisiin on aina vankka perusta".

Tämänpäiväinen kirjoitus taas kertoo, että toisin kuin Saukkonen väittää, puita kyllä kaadetaan turhaan!

"Helsinki tärvelee hakkuilla lähiluontomme" (HS 8.5.09)

Risto Mustosen kirjoitus tämän päivän Helsingin Sanomissa (8.5.2009) - täyttä asiaa!

Tässä myös tekstimuodossa kirjoittajan luvalla:

Helsinki tärvelee hakkuilla lähiluontoamme

Helsingin kaupungin rakennusvirasto on tehnyt talven ja kuluvan kevään aikana lähivirkistysmetsien hakkuita eri puolilla Helsinkiä. Rakennusvirasto kutsuu internetsivuillaan toimenpidekirjoa, johon kuuluvat muun muassa kaupunkimetsien avohakkuut ja raivaukset, luonnonhoidoksi.

Rakennusviraston luonnosteleman luonnonhoidon linjauksen tavoitteena on "viihtyisä, toimiva, kestävä, turvallinen ja terveellinen ympäristö kaikille helsinkiläisille ja muille viheralueiden käyttäjille".

Tehdyn luonnonhoidon tulokset ovat toistaiseksi olleet monin paikoin täysin päinvastaisia asetetuille tavoitteille: hakkuilla on luotu entistä useammalle helsinkiläiselle aiempaa vähemmän viihtyisiä, vähemmän terveellisiä sekä meluisampia, pölyisempiä ja monimuotoisuudeltaan köyhempiä elinympäristöjä.

On vaikea ymmärtää, millainen logiikka on ohjannut hakkuut suunnitelleen henkilön ajattelua esimerkiksi Viikintien ja Itäväylän varrella. Näiden Helsingin ja osin koko maan mittakaavassa vilkkaimmin liikennöityjen väylien varrelta on tinkimättömällä sinnikkyydellä hakattu ja raivattu pois merkittävä määrä – paikoin kaikki – siitä lehtipuustosta, joka toimii puskurina väyliltä kulkeutuvaa liikenteen saastetta, pölyä ja osin myös melua vastaan.

Viikin peltojen kohdalla on ilmeisesti ajateltu, että kevyen liikenteen väylällä liikkuvat haluavat aamuin illoin nauttia kaikilla aisteillaan viereisen Viikintien puuduttavasta autoliikennevirrasta, joka luonnonhoidollisen metsänraivauksen seurauksena jyrää nyt esteettä kävelijöiden ja pyöräilijöiden silmissä ja korvissa.

Veräjämäen ja aiemmin Herttoniemen alueilla on tehty myös aivan puhtaita avohakkuita käytännössä läheisten kerrostalojen ikkunoiden alla.

Rakennusvirastosta kerrottiin, että se on informoinut kaupunginosien asukkaita ennen hakkuita muun muassa esittämällä havainnekuvia toimenpiteiden vaikutuksista ympäristöön.

Onkohan rakennusviraston suunnitteluosasto käynyt kysymässä hakkuiden jälkeen lähitalojen asukkailta, miltä tuntuu, kun tuttu metsä on nostettu kumipyörien päälle ja seuraavat vuodet voidaan katsella ikkunasta aukkoa ja tasaista taimikkoa?

Tällaisia toimenpiteitä voi kutsua jopa symboliseksi väkivallaksi. Siinä asiantuntijataho määrittelee vaihtoehdot sille, millaiset toimenpiteet suhteessa ympäristöön ovat mahdollisia ilman, että ihmiset, jotka lopulta joutuvat elämään toimenpiteiden seurausten kanssa, voivat asioihin mitenkään vaikuttaa.

Lenkkipolkujen varsille kootuista tukkipinoista sekä metsään jääneistä kannoista näkee, että hakkuissa on poistettu valtavat määrät elävää ja tervettä puustoa sekä sellaisia lahoja mutta monimuotoisuuden kannalta tärkeitä puuyksilöitä, joista ei olisi ollut minkäänlaista vaaraa esimerkiksi ulkoilijoille.

Tehdyillä hakkuilla on useimmiten ainoastaan heikennetty metsien ulkoilu-, virkistys- ja maisema-arvoja.

Helsingin kaupungin luonnonhoito näyttää jäljen perusteella olevan hyvin läheistä sukua sille tehometsänhoidolle, jota voi nähdä kaikkialla Suomessa: avohakkuita, lehtipuiden ja pensaiden systemaattista poistoa tavoitteena tasaikäiset ja tasakokoiset yhden kahden puulajin istutusmetsiköt, joita aikanaan odottaa taas sama hoito.

Tällainen tapa hoitaa metsää on yhä enemmän kyseenalaistettu jo metsäasiantuntijoidenkin ja erityisesti kansalaisten keskuudessa. Kaupunkimetsiin ja asutusten lähelle kovat hakkuut eivät sovi lainkaan. Lisäksi tällainen metsänhoito on tarpeettoman kallista ja metsän uusiutumisen kannalta usein täysin turhaa.

Silti rakennusvirasto on luonnonhoidollaan luomassa kaupungin talouteen menoautomaattia. Se esittää lisää määrärahoja tuleville vuosille Helsingin metsien hakkuisiin –luonnonhoidon nimissä.

Kaupungin päättäjät hoi, ilmainen vinkki: aloittakaa elvytys leikkaamalla hakkuiden lisäämiseen tarkoitetut rahat – samalla elvytätte Helsingin lähiluontoa!

RISTO MUSTONEN
metsävastaava
Luonto-Liitto