Näytetään tekstit, joissa on tunniste kansallinen kaupunkipuisto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kansallinen kaupunkipuisto. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

"Helsinkiin kansallinen kaupunkipuisto" (HS 31.5.2009)

Helsingin luonnosuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Kati Vierikko kirjoittaa Helsingin Sanomien mielipideosastolla 31.5.2009:

Toivoisin kaupunkisuunnitteluvirastossa tapahtuvan suunnittelukulttuurin täyskäännöksen: maankäytön on lähdettävä siitä, että ensin osoitetaan pysyvästi rakentamiselta säilytettävät alueet.


Tämän toteutumiseksi Vierikko näkee kansallisen kaupunkipuiston perustamisen olevan välttämätöntä.



Kirjoituksessa viitataan tähän uutiseen.

keskiviikko 17. syyskuuta 2008

Keskuspuistoa pirstotaan



Keskuspuistoa ei pienennetä vain nakertamalla sitä reunoilta vaan myös sisältäpäin. Pirkkolassa on suoritettu mittavaa ”metsänhoitoa”. Rakennusviraston kyselyjen mukaan helsinkiläiset arvostavat valoisia ja hyvinhoidettuja puistoja.

Artikkeli on julkaistu Oulunkyläinen -lehden tuoreimmassa numerossa 4/2008.

Helsingin etelä-pohjoissuunnassa halkaiseva Keskuspuisto tulee satavuotiaaksi vuonna 2011. Puisto on lainsuojaton eikä sillä ole edes omaa osayleiskaavaa, sillä mahdollisuus jättää Keskuspuisto maareserviksi on ollut liian houkutteleva.
Toisin on Oslossa, jossa kaupunkimetsän arvo on ymmärretty suojaamalla se erityislainsäädännöllä, Helsingissä Keskuspuisto tulkitaan ylijäämäalueeksi, jota sopii nakertaa aina kun tarvetta ilmenee. Näin, vaikka v. 2002 kaupunginvaltuusto hyväksyi Paavo Arhinmäen ponnen, jonka mukaan Keskuspuiston pinta-alaa ei saa pienentää. Todellisissa metropoleissa - kuten New Yorkissa – puistoja kunnioitetaan.

Paloheinän alueen asemakaavatilaisuus


Kaupunkisuunnitteluvirastossa valmistellaan asemakaavaa ja asemakaavan muutosta Keskuspuiston pohjoisosaan Elontien ja Vantaanjoen väliselle alueelle, Haltialan länsiosaan ja Paloheinän ulkoilumajan lähialueille. Mikäli kaupunginvaltuusto tekee myönteisen päätöksen maanalaisesta Jokeri 2 -hankkeesta, alueelle suunnitellaan Jokeri 2 -bussilinjan tunneliosuus ja siihen liittyvä hiihtotunneli. Aiheesta pidettiin keskustelutilaisuus 16.6. Paloheinän ulkoilumajalla.

Jokeri kakkosen tunneli tulisi menemään maan alle nykyisen Perhekunnantien jatkeen kohdilla ja toinen ulostulo sijoittuisi lähelle nykyistä bussi 66:n päätepysäkkiä Paloheinässä. Paloheinästä Jokeri jatkaisi itään Kuusmiehentietä, jonka linjausta suoristettaneen ja siirrettäneen hieman pohjoiseen, kauemmas nykyisistä asuintaloista. Jokeri kakkosen tunnelin vierestä vedettäisiin toinen huoltotunneli, jota normaalioloissa käytettäisiin hiihtoputkena. Yhteensä tunnelin pituus olisi noin 1,3 kilometriä ja se olisi tarkoitettu yksinomaan kahdelle bussilinjalle ja hälytysajoneuvoille.

Jokeri kakkosen tavoitteet houkutella autoilijoita bussimatkustajiksi ja parantaa itä-länsi-yhteyksiä ovat sinänsä erittäin kannatettavia. Kuitenkin vielä tässä vaiheessa on epäselvää, mitä tunnelin päästöille tullaan tekemään. Liikennesuunnittelija vannotti tilaisuudessa, että vuoden 2011 lopulla - jolloin liikennöinti on tarkoitus aloittaa - bussit ovat nykyistäkin vähäpäästöisempiä. Kuitenkin minimaalisetkin lisäpäästöt johdettuina esimerkiksi poistoputkien kautta Keskuspuistoon tekevät tämän jälkeen sienestämisestä arveluttavaa ja heikentävät ulkoiluilmaa. Hankkeesta tulisikin tehdä YVA.

Keskuspuistoa nakerretaan monelta hollilta

Näiden suunnitelmien lisäksi Keskuspuiston pohjoisosa on parhaillaan altis monenlaisille kunnostustöille. Rakennusvirasto on suorittanut metsän ns. hoitoa kovalla kädellä ainakin Perhekunnantien jatkeen varrella. Lisäksi suunniteltu Paloheinä-golfin laajennus vie yleisen maisemaniityn pois yleisestä käytöstä. Keskuspuiston ali kulkee monenlaisia huoltotunneleita. Paloheinästä vain muutamia satoja metrejä etelään tekee Helsingin Vesi parhaillaan Vanhakaupunki-Pitkäkoski-raakavesitunnelin saneeraustöitä.

Pirkkolan käyttöarvo liikuntaan ja ulkoiluun soveltuvana kaupunkimetsänä on kärsinyt siitä, että luonnollisina saaste- ja meluvalleina ja näkösuojina Kehä ykköseen ja Nurmijärventien suuntaan toimineita puita on harvennettu talousmetsänhoidon intensiteetillä. Valitettavasti kaupunki on kohdellut karttuisalla kädellä metsiään muuallakin, kuten Vantaanjoen rannalla, vastapäätä Pikkukoskea, jossa joenrantaa aiotaan Rakennusviraston mukaan ”maisemoida” ja ”ennallistaa”.

Tällä hetkellä Keskuspuiston virallinen status määritellään Yleiskaavassa 2002. Se sisältää eräitä Keskuspuiston asemaa koskevia heikennyksiä. Kuninkaantammeen on tulossa uusi asuinalue, jossa rajankäyntiä Keskuspuistoon tullaan käymään ja paikoin ylittämäänkin. Paloheinän golfkentälle on myönnetty laajempi suoja-alue ja Laaksossa lounaisin kulma puistoa ollaan uhraamassa asuntomaaksi. Lisäksi Hakamäentien remontin tieltä on kaadettu hehtaaritolkulla puita. Nähtäväksi jää, mikä tulee olemaan Keskuspuiston alittavan, Kuninkaantammesta Paloheinään tunnelissa kulkevan Jokeri kakkosen ja sen viereen aiotun hiihtoputken liikenne- ja päästövaikutus Paloheinän ja Haltiavuoren metsäluontoon.

Ei Keskuspuisto vaan Helsinkipuisto

Jos joku on luullut Haltialassa tai Niskalassa olevansa Keskuspuistossa, hän erehtyy. Yleiskaavassa 2002 alettiin Paloheinän itäpuolista aluetta kutsua Helsinkipuistoksi, johon luetaan lisäksi Vantaanjoen reuna-alueita, Viikki, Kivinokan ja Laajasalon rantoja sekä saaristoa.

Nimestä viis. Keskuspuiston ja Helsinkipuiston soisi saavan kansallisen kaupunkipuiston aseman, minkä vuonna 2000 voimaansaatettu Maankäyttö- ja rakennuslaki mahdollistaa. Tähän saakka asia ei ole saanut riittävästi kannatusta Helsingin nykyisiltä valtapuolueilta, koska nykyiset valtapuolueet pelkäävät aiheettomasti kansallisen kaupunkipuiston statuksen vievän kaavoitusvaltaa pois kaupungilta ja vähentävän mahdollisuuksia hyödyntää Keskuspuistoa taloudellisesti kannattavampiin tarkoitusperiin.

Ulkoilumetsänäkin se on kuitenkin mittaamattoman arvokas ja Bertel Jungin elämäntyötä ja kaukonäköisyyttä sopisi kunnioittaa.

perjantai 2. toukokuuta 2008

"Suunnitteluhankkeet uhkaavat turmella Helsinkipuiston idean" (HS 28.4.2008)

Kruununhaan asukasyhdistyksen puheenjohtaja Veli-Heikki Klemetti kirjoitti Helsingin Sanomien (28.4.) mielipidesivuilla, kuinka Kaupunkisuunnitteluviraston väitteet Helsinkipuisto-hankkeen toteuttamisesta näyttävät olevan aivan ristiriidassa todellisuuden kanssa: arvokkaille kulttuuri- ja luonnonmaisema-alueille suunnitellaan esimerkiksi helikopterikenttää - puhumattakaan Kruunuvuoren selälle suunnitellusta, kuusikerroksisen asuintalon korkuisesta ja yli kilometrin pituisesta sillasta.

Äly hoi, merenrantojen tuhoajat!

Julkaisemme tekstin blogissa kokonaisuudessaan kirjoittajan luvalla.

(M.-T. K.)

* * *



Suunnitteluhankkeet uhkaavat turmella Helsinkipuiston idean

Arkkitehdit Vilhelm Helander ja Mikael Sundman vaativat äskettäin, että kaupunkikuvaa, kaupunkilaisten yhteistä muistia ja omaisuutta, ei saa kaupata millä hinnalla hyvänsä.

Kirjava Satama -hankkeessa on ikään kuin unohdettu, että koko Eteläsataman merialue on osa yleiskaavaan merkittyä Helsinkipuistoa. Kaupunkisuunnitteluvirasto väittää verkkosivuillaan Helsinkipuiston täyttävän kaikin tavoin kansallisen kaupunkipuiston kriteerit.

Helsinkipuisto alkaa pohjoisessa Vantaanjoen Pitkäkoskelta, jatkuu kapeahkona vyöhykkeenä jokilaaksoa myötäillen Vanhankaupunginlahden kautta Kruunuvuorenselälle ja ulottuu etelässä merialueella Harmajan majakkasaareen. Lännessä Lauttasaaren eteläranta ja idässä koko Suomenlinna kuuluvat Helsinkipuistoon.

Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kansallisen kaupunkipuiston tarkoituksena on säilyttää kaupunkimaiseen ympäristöön kuuluvan alueen kulttuuri- tai luonnonmaisema, historialliset ominaispiirteet tai kaupunkikuvalliset, sosiaaliset, virkistykselliset tai muut erityiset arvot.

Laissa korostetaan arvokkaiden rakennusten, kaupunkikuvan, historiallisten puistojen suojelua ja hoitoa kokonaisuuksina.

Helsinkipuiston merialueen kulttuurikohteiksi on luokiteltu muun muassa Tervasaari ja Pihlajasaari. Näiden kultuurikohteiden tuntumaan esitetyt hankkeet pirstovat pahasti Helsingin merellisen luonnon- ja kulttuuriperinnön kokonaisuuden, joka vielä on Helsingin kilpailuvaltti Itämeren alueen muihin kaupunkeihin verrattuna.

Helsinkipuiston selkävesialueelle Tervasaaren vieritse kaavaillaan raitiotielinjaa varten siltarakennelmaa, joka on kaksi kertaa Lauttasaaren sillan pituinen, Korkeasaareen pengertä koko pohjoisrannan pituudelta ja Kruunuvuoren selälle toista kilometriä siltaa, joka on kuusikerroksisen asuintalon korkuinen. Tällaista hanketta perustellaan vasta suunnitteilla olevan asuinalueen joukkoliikenneratkaisuna.

Helsinkipuiston saaristoalueelle Pihlajasaaren viereen ollaan sijoittamassa helikopterikenttää täyttömaalle merelle satojen metrien päähän nykyisestä Hernesaaren kärjestä. Sijoituspaikkaa perustellaan aikakilpailulla Tallinnan pikalaivojen kanssa.

Lento Tallinnaan kestää kuulemma 18 minuuttia, mutta matka kantakaupungista Hernesaareen saattaa viedä enemmän aikaa kuin helikopterilento Keski-Pasilasta Tallinnaan.

Helsinkipuiston käytölle ei näytä löytyvän mitään suojaavia sääntöjä.

Kansallinen kaupunkipuisto sen sijaan vaatii hoito- ja käyttösuunnitelman, joka sisältää määräykset kaupunkipuiston käytöstä. Hoito- ja käyttösuunnitelma hyväksytään ympäristöministeriössä.

Tukholmassa on jo yli kymmenen vuotta ollut kansallinen kaupunkipuisto. Sen olemassaolo ei ole estänyt Ruotsin pääkaupunkiseutua kehittymästä todelliseksi metropoliksi.

Kansallinen kaupunkipuisto yhdessä muiden Tukholman keskustan läheisten viheralueiden kanssa oli keskeisimpiä perusteita, kun amerikkalainen alan asiantuntija valitsi Tukholman "maailman parhaaksi kaupungiksi elää".

Viime aikaiset kaupunkisuunnitteluhankkeet vahvistavat käsitystä, että Helsingissä on todellinen tarve tehdä kansallisen kaupunkipuiston perustamisselvitys.

Veli-Heikki Klemetti
puheenjohtaja
Kruununhaan asukasyhdistys

torstai 24. huhtikuuta 2008

Helsingin Vihreät: Helsingille tarvitaan oma kansallinen kaupunkipuisto


Helsingin Keskuspuistoa muutama sata metriä Lääkärinkadusta pohjoiseen.

Helsingin Vihreiden viheraluetyöryhmä 15.4.2008

Helsingin Vihreiden viheraluetyöryhmä kannustaa Helsingin kaupunkia tekemään ympäristöministeriölle hakemuksen Helsingin keskuspuiston ja Helsinkipuiston yhdistämiseksi kansalliseksi kaupunkipuistoksi.

Kansallinen kaupunkipuisto turvaisi huomattavasti voimassa olevaa yleiskaavaa paremmin näiden alueiden säilymisen tulevaisuudessakin kaupunkilaisten virkistyskäytössä olevina, arvokkaita luonto- ja kulttuurikohteita sisältävinä alueina.

Kansalliset kaupunkipuistot on jo perustettu Hämeenlinnaan, Heinolaan ja Poriin. Kaupunkipuistoselvityksiä on tekeillä mm. yleiskaavaprosessien yhteydessä ainakin Turussa, Forssassa, Porvoossa, Kotkassa, Hangossa, Jyväskylässä ja Vaasassa.

Kansallisen kaupunkipuiston tulee sisältää kaupunkiluonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä alueita, merkittäviä kulttuuriympäristöjä sekä arkkitehtonisesti tai esteettisesti merkittäviä puistoja ja viheralueita. Sen tulee olla riittävän laaja ja häiriötön sekä viherrakenteeltaan niin yhtenäinen, että sitä pitkin on mahdollista siirtyä kaupunginosasta toiseen sekä kaupungin ulkopuolisiin luonnonalueisiin tai sitä ympäröivään maaseutuun. Alueelle on muodostuttava lajiston siirtymisen ja vuorovaikutuksen mahdollistavia ekologisia käytäviä. Kansallinen kaupunkipuisto on osa kaupunkirakennetta. Olennaista on, että se alkaa kaupungin ydinkeskustasta tai sen välittömästä läheisyydestä.

Yleiskaavaan on merkitty alue, jota on kirjattu kehitettävän Helsinkipuistona. Tämä määritelmä on epämääräinen, eivätkä kaupunkilaiset voi olla varmoja että kaupunki haluaa säilyttää alueen rakentamiselta tulevaisuudessakin. Nyt tästä alueesta tulee kehittää Kansallinen kaupunkipuisto ja sille tulee antaa todellinen kaupunkipuiston status.

Pääkaupunkiseudulle tarvitaan oma viheraluekaava

Pääkaupunkiseutua tulee tarkastella kokonaisuutena myös viheraluekysymyksissä. Kansallinen kaupunkipuisto, Nuuksion kansallispuisto ja Sipoonkorven kansallispuisto muodostaisivat hyvin toisiaan täydentävän viheraluekokonaisuuden pääkaupunkiseudulle.

Yleiskaava 2002 ei tarkenna viheralueiden osalta maakuntakaavaa kuten olisi tarkoitus. Siitä puuttuvat mm. ulkoilureitit ja ekologiset käytävät, jotka sentään näkyvät maakuntakaavasta. Tarvitsemme maakuntakaavaa tarkentavan linjauksen siitä, miten merkittävät viheraluekokonaisuudet voivat jatkua katkeamattomina yli kuntarajojen. Pääkaupunkiseudulle tarvitaan yhteinen viheraluekaava paikkaamaan maakuntakaavan ja yleiskaavan puutteita.

Helsingin Vihreiden viheraluetyöryhmä
http://skutta.blogspot.com

Lisätietoja:
työryhmän puheenjohtajat
Kirsikka Bonsdorff, puh. 040 764 5743, s-posti kirsikka[ät]kirsikka.info
Kati Vierikko, puh. 040 737 2298, s-posti kati.vierikko[ät]helsinki.fi