Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sipoonkorpi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sipoonkorpi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Luonnonsuojeluliitto tyrmää Östersundom-suunnitelman: Sipoonkorven kansallispuiston yhteydet merelle säilytettävä

TIEDOTE 22.2.2011

Luonnonsuojelujärjestöjen mielestä Helsingillä, Vantaalla ja Sipoolla olisi hieno mahdollisuus ottaa luonto ja kansallispuisto alueen vahvuudeksi.

Suomen luonnonsuojeluliiton asiantuntijat pitävät eilen julkistettua Östersundomin asuinalueen suunnitelman luonnosta huonona.

”Jos suunnitelma toteutuu, luonto hävitetään rannoilta, ja menetetään mahdollisuus mereltä Sipoonkorven metsiin ulottuvaan todella monipuoliseen kansallispuistoon”, sanoo Luonnonsuojeluliiton Uudenmaan ympäristönsuojelupiirin asiantuntija Keijo Savola.

”Erikoista on, että luontomyönteisyydestään tunnetun Vantaan edustajat hyväksyivät tässä vaiheessa yhteisen kaavaluonnoksen, jossa rakentamista ohjataan Vantaan puolella arvokkaiden luontokohteiden päälle. Tällaisia ovat voimassaolevan yleiskaavan suojeluvarauksen Länsisalmen metsä ja luonnon monimuotoisuudelle erityisen tärkeäksi alueeksi osoitettu Myllymäen metsäalue”, ihmettelee Savola.

Luontojärjestöt laativat ekologisen vaihtoehdon Helsingin, Vantaan ja Sipoon yhteiselle Östersundomin yleiskaavalle. Helsingin, Vantaan ja Sipoon luontojärjestöt sekä Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri valmistelevat parhaillaan designtoimisto dadadotankin arkkitehtien kanssa Östersundomin varjokaavaa.

”Rakentamisen luonnolle ja virkistyskäytölle aiheuttamat haitat voidaan minimoida, vaikka alueelle sijoittuisi paljon asutusta”, sanoo Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Sirkku Manninen.

”Nyt julkaistu suunnitelma pikemminkin maksimoi luontohaitat Östersundomin alueella. Rakentamista ohjataan kohtuuttomia määriä Sipoonkorven metsäalueen eteläosaan suoraan arvokkaiden luontokohteiden päälle ja luonnonsuojelualueiden viereen. Sitä olisi tulossa muun muassa valtakunnallisesti arvokkaan Mustavuori-Kasabergetin kallioalueen päälle. Ekologiset yhteydet ovat luonnoksessa aivan liian kapeita. Rakentaminen on kiinni Natura-kosteikoissa.”

”Suunnitelmaan kuuluu laajoja ruoppauksia. Helsingin kaupungilla ei edes ole päätösvaltaa ruopata Natura-alueet. Mahdolliset ruoppaukset päätetään linnustonsuojelun tarpeiden perusteella”, sanoo Manninen.

Luonnonsuojelujärjestöjen mielestä Helsingillä, Vantaalla ja Sipoolla olisi hieno mahdollisuus ottaa luonto ja kansallispuisto alueen vahvuudeksi.

”Brändityöryhmän mielestä luonto on Suomen vahvuus. Julkistetussa suunnitelmassa ei näy tällaisesta jälkeäkään. Natura-alueetkin koetaan suunnitelmassa lähinnä rasitteeksi. Onneksi tämä on vasta työryhmän luonnos”, sanoo Manninen.

Lisätiedot:

Lisätiedot:
- FT Sirkku Manninen, Helsingin luonnonsuojeluyhdistys 040-5631546
- FT Kati Vierikko, Helsingin luonnonsuojeluyhdistys, puh. 040-737 22 98
- puheenjohtaja, FM Kimmo Jääskeläinen, Vantaan ympäristöyhdistys, puh. 040-589 9158
- luonnonsuojeluasiantuntija Keijo Savola, Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri, puh. 045-652 1974
- Arkkitehti Anna-Riitta Kujala, designtoimisto dadadotank, puh. 050-370 5692
– vs. viestintäpäällikkö Antti Halkka, Suomen luonnonsuojeluliitto, puh. 09 228 08 222

Luontojärjestöiltä ekologinen vaihtoehto Östersundomin yleiskaavalle

TIEDOTE 21.2.2010

Luontojärjestöiltä ekologinen vaihtoehto Östersundomin yleiskaavalle

Luontojärjestöt tekevät ekologisen vaihtoehdon Helsingin, Vantaan ja Sipoon yhteiselle
Östersundomin yleiskaavalle. Järjestöjen mielestä kuntien tänään esittelemä luonnos ei
ota tarpeeksi hyvin huomioon alueen luontoa ja virkistysarvoja.

Helsingin, Vantaan ja Sipoon luontojärjestöt sekä Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri valmistelevat dadadotankin arkkitehtien kanssa Östersundomin varjokaavaa. "Haluamme
näyttää kuinka rakentamisen luonnolle ja virkistyskäytölle aiheuttamat haitat voidaan minimoida, kun noudatetaan ympäristön ja lakien reunaehtoja”, kertoo Helsingin
luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Sirkku Manninen.

Suunnittelun lähtökohtana on metrolle riittävä asutus. "Kaikkea ei voi säilyttää, mutta
luonnosta, lainsäädännöstä ja hyvän kaavoituksen periaatteista ei kannata luopua”, sanoo
hankkeen koordinaattori FT Kati Vierikko.

Varjokaava tarjoaa kuntien viralliselle kaavaluonnokselle konkreettisen vaihtoehdon. Se
yhdistää Sipoonkorven kansallispuiston rannikon Natura-alueisiin, suojaa toimivat
ekologiset yhteydet sekä muut arvokkaat luontoalueet eikä rakenna tulva-alueille.
Kaavassa on varmistettu myös nykyisille ja tuleville asukkaille laadukkaat ja toimivat
kulkuyhteydet Sipoonkorven kansallispuistoon.

Järjestöt löysivät yhteistyökumppanikseen designtoimiston dadadotankin. "Emme tingi
kaupunkikuvallisesta ilmeestä tai asukasviihtyisyydestä. Vaihtoehtokaavassamme
metroasemalta pääsee suoraan kaupunkiin tai luontoon", sanoo arkkitehti Anna-Riitta
Kujala.

Luontojärjestöjen varjokaava valmistuu huhtikuussa. Kaikki kansalaiset voivat tutustua ja
kommentoida sitä varjokaava.fi-sivuilla.

Lisätiedot:

- FT Kati Vierikko, Helsingin luonnonsuojeluyhdistys, puh. 040-737 22 98
- puheenjohtaja, FM Kimmo Jääskeläinen, Vantaan ympäristöyhdistys, puh. 040-589 9158
- FM Sini-Pilvi Saarnio Sipoon luonnonsuojelijat, puh. 040-743 9083
- luonnonsuojeluasiantuntija Keijo Savola, Uudenmaan ympäristönsuojelupiiri, puh. 045-652
1974
- Arkkitehti Anna-Riitta Kujala, designtoimisto dadadotank, puh. 050-370 5692
- www.varjokaava.fi

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Sipoonkorven kansallispuisto - nettiadressi

Sipoonkorven kansallispuisto on liian tärkeä asia maaksi jyrättäväksi. Laitoin nettiin adressin: http://www.adressit.com/sipoonkorvenkansallispuisto

Toivotaan että tietoisuus tätäkin kautta leviää. Ja aivot tulevaisuden arvoon ankkuroituvat.

Ystävällisin terveisin
Ilkka Tynkkynen

torstai 11. helmikuuta 2010

Sipoonkorpi kansallispuistoksi -seminaari 24.2.

SIPOONKORVEN KANSALLISPUISTO – NYT!

keskiviikkona 24.2.2010 klo 16–18

Eduskunnan Pikku Parlamentin auditorio

Klo 16.00
Seminaarin avaus
kansanedustaja Erkki Pulliainen, Ympäristö- ja luontoryhmän puheenjohtaja

16.10
Selvitys Sipoonkorven kansallispuiston alueesta
suojelubiologi Antti Below, Metsähallitus

16.20
Kaavoitustilanne
kaavoituspäällikkö Oskari Orenius, Itä-Uudenmaan liitto
johtaja Riitta Murto-Laitinen, Uudenmaan liitto

16.35
Missä tulevat kulkemaan Sipoonkorven kansallispuiston rajat?
Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä
Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Jukka Peltomäki
Sipoon kunnanjohtaja Markku Luoma

16.55
Ympäristöjärjestöjen puheenvuorot
ympäristönsuojeluasiantuntija Tapani Veistola, Suomen luonnonsuojeluliitto,
Birdlife, Naturmiljö, Pro Sipoonkorpi

17.05
Partiolaisten puheenvuoro
toiminnanjohtaja Seppo Tulkki, Pääkaupungin partiolaiset

17.15
Maanomistajien puheenvuoro
Puheenjohtaja Henrik Lindström, Samarbete i Sibbo Storskog –hanke

17.25
Kansanedustajien puheenvuorot
kansanedustaja Pertti Salolainen
kansanedustaja Jacob Söderman
kansanedustaja Pentti Tiusanen
Kansanedustaja Timo Juurikkala

Klo 17.50
Keskustelu ja seminaarin päätös
Ilmoittautumiset viimeistään 19.2.2010 sähköpostitse: tuula.nystrom(at)eduskunta.fi

Tervetuloa!

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Itä-Helsingin rantojen rakentamisesta (Vartti 19.8.2009)

Vartti (19.8.) kertoo, että etenkin itäisen Helsingin rannat ovat jatkossa rakentamisen ykköskohteena. Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen puheenjohtaja Kati Vierikko ihmettelee, kuinka kaupunki voi julistaa Itämeren suojelua samalla kun se suunnittelee ruoppaamisia ja rantarakentamista, jotka rehevöittävät vesistöä.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Sipoon ja Vantaan liitosalueen ekologiset haasteet

Tiedote: HELSINGIN LUONNONSUOJELUYHDISTYS (Helsy) esittää Helsingille ekologiset minimivaatimukset Sipoon ja Vantaan liitosalueen maankäytön suunnitteluun

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys ry julkisti tänään (22.4.2009) oman näkemyksensä Vantaan ja Sipoon liitosalueen ekologisista erityisvaatimuksista. Karttaesityksessä on huomioitu nykyiset suojelualueet sekä suojavyöhykkeet, joiden on oltava riittävän laajat alueen lisääntyvän virkistyskäytön vuoksi. Lisäksi yhdistys on huomioinut tulva-alueet, joiden merkitys rakentamisessa tulee korostumaan ilmastonmuutoksen edetessä.

Helsy huomauttaa, että myös korkein hallinto-oikeus korosti osaliitoksen hyväksyessään alueen luontoarvoja: eteläosan Natura 2000 -alueita ja Sipoonkorven merkitystä virkistykselle sekä koko pääkaupunkiseudulle. KHO painotti päätöksessään, että luonnonolot rajoittavat maankäyttöä. Helsy korostaa tämän päätöksen sekä valtakunnallisten alueidenkäytön tavoitteiden (VAT) huomioon ottamista alueen suunnittelussa, joka tulee olemaan suuri haaste Helsingille.

Esitys vastaa myös kaupunginvaltuuston 15.4. pöydälle jättämän valtuustostrategian haasteisiin, joissa linjataan Sipoonkorven kansallispuiston ja liitosalueen ekologisen verkoston säilymisestä. Ennen kuin ensimmäistäkään taloa alueelle rakennetaan, on päätettävä ja rajattava ne alueet, joille ei rakennetta.

Helsingin luonnonsuojeluyhdistys vaatii, että Helsinki toteuttaa periaatteensa tiiviistä, energiaa säästävästä ja joukkoliikenteeseen painottuvasta kaavoituksesta liitosalueella eikä sorru hajanaiseen, pientalovaltaiseen kaupunkisuunnitteluun.

Lisätietoja ja tiedustelut kartta-aineistosta:

Kati Vierikko
Puheenjohtaja
040 737 22 98
kati.vierikko(at)helsinki.fi

torstai 19. maaliskuuta 2009

Luonto-liiton aloite Helsingin valtuustolle 18.3.2009

Luonto-Liitto
Annankatu 26 A, 5. krs,
00100 Helsinki
Puh. (09) 684 4420 / Fax (09) 6844 4222
http://www.luontoliitto.fi/

Aloite Helsingin kaupungin luonto-ja virkistysarvoja vahingoittavien hakkuiden vähentämiseksi

Arvoisa kaupunginvaltuutettu!

Toivomme, että Helsingin kaupunki vähentää luonto- ja virkistysarvoille vahingollisia metsänhakkuita omilla maillaan sekä ottaa täysimääräisesti käyttöön kaupunkimetsien mahdollisuudet hillitä ilmastonmuutosta.

Metsien tulee antaa kehittyä nykyistä laajemmassa mitassa luonnontilaisen kaltaisina siellä, missä siihen on mahdollisuudet. Linjanmuutoksesta olisi hyötyä kaupunkimetsien vetovoimaisuudelle ja luonnon monimuotoisuudelle. Kaupunkimetsien hakkuiden vähentäminen lisää niihin sisältyvää hiilivarastoa, mikä olisi mitä luontevin keino torjua ilmastonmuutosta.

Helsingin metsien hoidon linjaus on tulossa kaupunginhallituksen käsittelyyn piakkoin. Samaan aikaan metsiä hakataan vanhojen suunnitelmien mukaan, mikä on suututtanut kaupunkilaisia useissa kaupunginosissa. Viime vuonna hakkuista nousi kohu Herttoniemessä, tänä vuonna vuorossa on Roihuvuori. Luonnokset luonnon monimuotoisuuden turvaamisohjelmaksi ja luonnonhoidon linjaukseksi ovat osittain ristiriidassa keskenään. Helsingin nykyinen metsänhoito on merkillistä suunnitelmataloutta, johon modernit ajatukset luonnon monimuotoisuuden vaalimisesta eivät ole mahtuneet mukaan.

Helsinki on kolmen eniten metsää omistavan kunnan joukossa. Siten kaupungilla on mahdollisuus vaikuttaa merkittävästi luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen ja ilmastonmuutoksen hidastamiseen pitämällä metsät tuuheina ja järeinä. Kuollutkin puu on paitsi arvokas eliölajistolle, myös merkittävä hiilivarasto. Lisäksi lahopuu on erityisen arvokas metsän ominaispiirre, josta riippuvaisia on lähes neljännes metsälajeista.

Helsigin yliopiston metsäekonomian laitoksen kansalaisten näkemyksiä metsienkäyttöön selvittäneen tutkimuksen [1] mukaan yli 70 % kansalaisista pitää tärkeänä metsien merkitystä eläinten ja kasvien elinympäristönä sekä metsien tarjoamaa mahdollisuutta luonnon tarkkailuun ja maisemien ihailuun. Saman tutkimuksen mukaan kansalaiset pitävät luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä kaikkein tärkeimpänä metsiä koskevassa päätöksenteossa huomioitavana näkökulmana. Näitä kansalaisten tärkeinä pitämiä näkökulmia voidaan huomioida myös kaupunkimetsien hoidossa jättämällä lahopuuta ja käsittelemättömiä alueita myös kaupunkimetsiin.

Helsingin kaupungin metsien ja puistojen hakkuut ovat hyvin erikoista metsänhoitoa Suomessa, sillä niihin kulutetaan verovaroja. Uuden luonnonhoidon linjauksen mukaisesti sekä hakkuita, että rahanmenoa on tarkoitus entisestään kasvattaa. Turvallisuussyistä tehtävien yksittäisten ongelmapuiden poiston sijasta hakkuilla käsitellään tarpeettoman laajoja metsäalueita. On aiheellista kysyä mitä hyvää näillä hakkuilla tavoitellaan ja mitä saavutetaan? Onko varojen käyttö metsän hakkuuseen tärkeämpää kuin vaikkapa kosteusvaurioituneiden leikkipuistorakennusten korjaamiseen?

Vähentämällä hakkuita ja hoitoa muilla kuin aidosti puistoiksi rakennetuilla viher- ja metsäalueilla voitaisiin saavuttaa melko nopeasti hyötyjä luonnon monimuotoisuuden suojelussa ja lisätä metsien hiilivarantoa. Merkittävä osa kaupunkilaisista nauttisi parantuneista virkistysmahdollisuuksista monimuotoisemmissa metsissä. Lähimetsät ovat kansanterveydellisesti elintärkeitä. Lenkkeily on suosituin liikuntamuoto, joka lähimetsissä toteutettuna on myös ilmastoystävällinen harrastus. Lähimetsissä on oltava kauneusarvoja ja tilaa sekä liikkujille, että metsän eläimille. Ympäristökasvatukselle oikeat metsät lähellä kouluja ja leikkipuistoja ovat suorastaan välttämätön ympäristö.

Kaatuneet puut opettavat meille luonnon kiertokulkua ja elämän kunnioitusta. Helsinkiläiset omistavat itsekin usein metsää muualla Suomessa. Nykyinen kaupunkimetsätalous antaa aivan väärän kuvan kaupunkilaisille siitä, mikä on järkevää ja laillista metsätaloutta metsälain piirissä olevissa metsissä. On aiheellista pelätä, että stadilaisten kesämökkipalstoilla otetaan mallia työteliäästä kaupunkimetsätaloudesta, jossa lahopuun muodostuminen koitetaan estää ja jossa kustannuksiakaan ei säästellä.

Helsingin tulisi ottaa mallia Vantaasta, jossa ristiriidat metsien käytössä on saatu vähenemään uudella metsäsuunnittelumallilla. Vantaan kaupungin metsien käyttöä ohjaavat uudet metsänhoitoperiaateet, joiden pohjalta hakkuita tehdään lähinnä siellä, missä siitä on selkeää ja perusteltavissa olevaa hyötyä. Luonnon monimuotoisuuden suojelu on metsäsuuunnitelmissa viety Suomen mittakaavassa kokonaan uudelle tasolle.

Helsingin metsät kaupunginrajojen ulkopuolella voivat haluttaessa edesauttaa ainakin kahden metsämantereen pysymistä yhtenäisinä, Nuuksiossa ja Sipoonkorvessa. Lähivirkistysmetsät vailla hakkuukantoja luovat esteettisesti tasapainoista monimuotoista kaupunkitilaa. Rikkominen ja roskaaminen voi muutenkin vähentyä, jos metsien puiden annetaan olla ehjiä ja kauniita.

Kaupungin tulee palauttaa luonnonhoitolinjaus valmisteltavaksi. Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on otettava keskeiseksi tavoitteeksi metsien käytössä. Metsäsuunnitelmat on tarkistettava ennen kuin metsien hakkuuta jatketaan. Avohakkuista on luovuttava kokonaan.

Helsingissä, 18.3.2009

Mauno Särkkä
puheenjohtaja, Luonto-Liitto

Emilia Pippola
metsäjaoston puheenjohtaja, Luonto-Liitto

[1] Suomen metsät ja metsäpolitiikka – kansalaisten näkemyksiä. Annukka Valkeapää, Riika Paloniemi, Annukka Vainio, Kimmo Vehkalahti, Klaus Helkama, Heimo Karppinen, Jari Kuuluvainen, Ann Ojala, Tapio Rantala, Mika Rekola.

http://www.mm.helsinki.fi/mmekn/tutkimus/julkaisut/Report55.pdf

torstai 14. elokuuta 2008

Luteita ja perhosia Mustavuoressa

"Luontojärjestö Lude" järjestää opastetun perhosretken Mustavuoreen, jossa Luden pj Jouko Malinen kertoo samalla Mustavuoren suojelutilanteesta. Suojelutilannehan nykyisellään on helposti todettu: Mustavuori on Natura-alue, muttei kuulu Helsingin luonnonsuojeluohjelman ls-alueisiin, eikä näin ollen esimerkiksi Ludella (ei siis Luteella) tai Malisella ole sen suojelustatukseen osaa taikka arpaa. Lähtö on Niinisaarentien parkkikselta klo 17.Selvennykseksi todettakoon, että Lude on Luontodemarit ja Jouko Malinen demarijäsen kaupunginhallituksessa. Tähän asti demarit ovat olleet siunaamassa Mustavuoren kaavoitusta; olisi tietenkin myönteistä, jos sielläkin ollaan heräämässä ymmärtämään Mustavuoren arvo. Mustavuorihan on paitsi Natura-alue, joka jatkuu Sipoonkorpena, se sisältää yhden Helsingin merkittävimmistä kallioalueista.Klikkaamalla otsikkoa, pääsee näkemään kuvia ja videonpätkää Kaupunkimetsäliikkeen rummutusseremoniasta kesäkuulta Mustavuoresta.

perjantai 25. huhtikuuta 2008

Kirjoita yleisten töiden lautakunnan jäsenille!

Toni Amnell sai yleisten töiden lautakunnasta kaksi vastausta kirjeeseensä, jossa hän kritisoi Sipoonkorven hakkuusuunnitelmia. Nyt olisi erittäin tärkeää, että kaikki lähettäisivät yleisten töiden lautakunnan jäsenille palautetta (niin Sipoonkorvesta kuin muistakin alueista). Yhteystiedot löytyvät täältä.

torstai 24. huhtikuuta 2008

Helsingin Vihreät: Helsingille tarvitaan oma kansallinen kaupunkipuisto


Helsingin Keskuspuistoa muutama sata metriä Lääkärinkadusta pohjoiseen.

Helsingin Vihreiden viheraluetyöryhmä 15.4.2008

Helsingin Vihreiden viheraluetyöryhmä kannustaa Helsingin kaupunkia tekemään ympäristöministeriölle hakemuksen Helsingin keskuspuiston ja Helsinkipuiston yhdistämiseksi kansalliseksi kaupunkipuistoksi.

Kansallinen kaupunkipuisto turvaisi huomattavasti voimassa olevaa yleiskaavaa paremmin näiden alueiden säilymisen tulevaisuudessakin kaupunkilaisten virkistyskäytössä olevina, arvokkaita luonto- ja kulttuurikohteita sisältävinä alueina.

Kansalliset kaupunkipuistot on jo perustettu Hämeenlinnaan, Heinolaan ja Poriin. Kaupunkipuistoselvityksiä on tekeillä mm. yleiskaavaprosessien yhteydessä ainakin Turussa, Forssassa, Porvoossa, Kotkassa, Hangossa, Jyväskylässä ja Vaasassa.

Kansallisen kaupunkipuiston tulee sisältää kaupunkiluonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä alueita, merkittäviä kulttuuriympäristöjä sekä arkkitehtonisesti tai esteettisesti merkittäviä puistoja ja viheralueita. Sen tulee olla riittävän laaja ja häiriötön sekä viherrakenteeltaan niin yhtenäinen, että sitä pitkin on mahdollista siirtyä kaupunginosasta toiseen sekä kaupungin ulkopuolisiin luonnonalueisiin tai sitä ympäröivään maaseutuun. Alueelle on muodostuttava lajiston siirtymisen ja vuorovaikutuksen mahdollistavia ekologisia käytäviä. Kansallinen kaupunkipuisto on osa kaupunkirakennetta. Olennaista on, että se alkaa kaupungin ydinkeskustasta tai sen välittömästä läheisyydestä.

Yleiskaavaan on merkitty alue, jota on kirjattu kehitettävän Helsinkipuistona. Tämä määritelmä on epämääräinen, eivätkä kaupunkilaiset voi olla varmoja että kaupunki haluaa säilyttää alueen rakentamiselta tulevaisuudessakin. Nyt tästä alueesta tulee kehittää Kansallinen kaupunkipuisto ja sille tulee antaa todellinen kaupunkipuiston status.

Pääkaupunkiseudulle tarvitaan oma viheraluekaava

Pääkaupunkiseutua tulee tarkastella kokonaisuutena myös viheraluekysymyksissä. Kansallinen kaupunkipuisto, Nuuksion kansallispuisto ja Sipoonkorven kansallispuisto muodostaisivat hyvin toisiaan täydentävän viheraluekokonaisuuden pääkaupunkiseudulle.

Yleiskaava 2002 ei tarkenna viheralueiden osalta maakuntakaavaa kuten olisi tarkoitus. Siitä puuttuvat mm. ulkoilureitit ja ekologiset käytävät, jotka sentään näkyvät maakuntakaavasta. Tarvitsemme maakuntakaavaa tarkentavan linjauksen siitä, miten merkittävät viheraluekokonaisuudet voivat jatkua katkeamattomina yli kuntarajojen. Pääkaupunkiseudulle tarvitaan yhteinen viheraluekaava paikkaamaan maakuntakaavan ja yleiskaavan puutteita.

Helsingin Vihreiden viheraluetyöryhmä
http://skutta.blogspot.com

Lisätietoja:
työryhmän puheenjohtajat
Kirsikka Bonsdorff, puh. 040 764 5743, s-posti kirsikka[ät]kirsikka.info
Kati Vierikko, puh. 040 737 2298, s-posti kati.vierikko[ät]helsinki.fi

sunnuntai 20. huhtikuuta 2008

Kaupunkimetsäaktiivin kirje yleisten töiden lautakunnalle

Kaupunkimetsäaktiivi Toni Amnell tyrmistyi Helsingin Uutisissa (20.4.) ilmestyneestä, Sipoonkorven hakkuusuunnitelmia koskevasta jutusta ja lähetti alla olevan kirjeen yleisten töiden lautakunnan jäsenille.

Tässä samalla tietoa rakennusviraston toimintaa ohjaavan ja valvovan yleisten töiden lautakunnan toiminnasta ja sen viimeaikaisista päätöksistä. Yleisten töiden lautakunta ja rakennusvirasto kuuluvat rakennus- ja ympäristötoimeen, josta vastaa apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri.

(M.-T. K.)

* * *

Yleisten töiden lautakunnan jäsenille
Helsingin kaupunki
20.4.2008


Helsingin Uutisissa oli uutinen, josta kävi ilmi, että Helsingin kaupunki aikoo hoitaa Sipoonkorven alueella omistamiaan metsiä. Olen aivan tyrmistynyt!

On käsittämätöntä, että alueelle, jonne suunnitellaan kansallispuistoa, kohdistettaisiin hoitotoimenpiteitä. Eikö kansallispuiston tarkoitus ole nimenomaan olla hoitamatonta, luonnontilaista aluetta? Nyt ei pidä hötkyillä, vaan odottaa kansallispuistopäätöstä. Ei pidä mennä tuhoamaan korvaamattoman tärkeää aluetta.

Perustelut:

- Hoitotoimet ovat ristiriidassa kansallispuistoajatuksen kanssa.

- Hoidettuja puistoja kaipaavat tuskin matkustaisivat ulkoilemaan Sipoonkorpeen, kun hoidettuja puistoja on Helsingin alueellakin runsaasti. (Myös Helsingin alueella pitäisi olla enemmän aitoa luontoa, eikä liian hoidettuja puistoja. Lähiluontoa tarvitaan myös, Sipoonkorven lisäksi.) Sipoonkorpeen matkustavat nimenomaan erämaaluonnon ystävät, jotka nauttivat tosiluonnosta. Heitä on paljon, onhan erämaaluonnolla tunnetusti suuri vaikutus ihmissieluun - "lapinhulluuden" yleisyys on yksi todiste erämaaluonnon suosiosta. Aidon luonnon terveysvaikutukset ovat tärkeitä niin henkisesti kuin fyysisestikin.

- Sipoonkorven luontoarvot ovat jo sinällään korvaamattoman tärkeitä. Myös Helsingin kaupungin tulee tuntea vastuunsa luonnonsuojelusta.

- Helsingin kaupungin rakennusvirasto on viime aikoina aiheuttanut aivan riittävästi tuhoa omankin kunnan alueella, enää ei tarvitsisi mennä Vantaan puolelle luontoa tuhoamaan. Vantaan metsät ovat paljon paremmassa kunnossa kuin Helsingin, jossa niitä hoidetaan liikaa.

- Rakentaminenkin tuhoaa paljon kaupunkiluontoa. Älkää sentään viekö kaikkia henkireikiä meiltä! On oltava paikkoja, jonne voi mennä hiljentymään ja latautumaan. Mikään hoidettu metsä ei voi korvata luonnontilaista luontoa. Valitettavasti ihmisen kädenjälki näkyy monin paikoin myös Sipoonkorvessa, mutta näitä jälkiä ei pidä enää tehdä lisää.

- Nuuksio ei yksin riitä tyydyttämään pääkaupunkiseudun asukkaiden lähierämaatarpeita, se kuluu liiallisen käytön seurauksena. Siksi Sipoonkorpi tulee säilyttää luonnontilaisena lähikansallispuistotäydennyksenä Nuuksiolle. Matkustaminen kauempana oleviin kansallispuistoihin ei ole mahdollista niin usein kuin lähellä oleviin.

- Latautumispaikan olemassaolo pitää ihmiset terveempinä ja näin myös heidän työnsä tuottavuus paranee. Kansantalouskin siis hyötyy.

Vetoan, että luovutte Sipoonkorven hoitosuunnitelmista. Kun Sipoonkorven kansallispuisto on perustettu, on laadittava aivan uudet suunnitelmat siitä, kuinka kansallispuisto säilytetään parhaiten luonnontilaisena ja erämaisena.

Terveisin Toni Amnell Helsingin Laajasalosta ja kaupunkimetsäliikkeestä.

lauantai 19. huhtikuuta 2008

"Helsinki uhkaa hakata arvometsiä Vantaalla" (Helsingin Uutiset 20.4.2008)

Myös seuraava Sipoonkorpea koskeva uutinen ilmestyi tuoreessa Helsingin Uutiset -lehdessä (20.4.).

Uutisessa kerrotaan, kuinka Helsingin kaupunki uhkaa luonnonhoitosuunnitelmineen tehdä harvennushakkuita eräissä Sipoonkorven kansallispuiston osaksi kaavailluissa metsissä.