Näytetään tekstit, joissa on tunniste demokratiavaje. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste demokratiavaje. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Metsien tuho Laajasalossa jatkuu (Vartti 09.11.2011)


Myös tänä syksynä on Laajasalossa jatkunut metsien tuhokampanja kaupungin toimesta.
Eikä tälle voi kukaan tehdä mitään. Siltä näyttää.

Enää ei uskalla lähteä edes ulkoilemaan, kun tulee niin paha olo.

torstai 26. maaliskuuta 2009

Allekirjoita vetoomus Vila Brandãon säilyttämiseksi!

Myös Salvadorin kaupungissa Brasiliassa on käynnissä taistelu kaupunkimetsän puolesta - sekä ylipäänsä oman asuinalueen säilymisen puolesta. Vila Brandãota ja sen ympäröivää luontoa, joka on Salvadorin keskustan viimeisiä henkireikiä, uhkaa hävittäminen, sillä grynderit ja kaupungin pamput ovat iskeneet silmänsä alueeseen: kuinka mukavaa olisikaan häätää sieltä asukkaat pois ja rakentaa tilalle merenranta-asuntoja ökyrikkaille!

Seuraava video esittelee Vila Brandãon yhteisöä ja aluetta, jossa esimerkiksi rikollisuus on (pien)yhteisöllisyyden vuoksi kaupungin vähäisintä. Video on portugaliksi. Sisällön ydin on selostettu edellä.


Vila Brandão 69 anos de [R]existência from anapi on Vimeo

Allekirjoita vetoomus Vila Brandãon puolesta täällä (myös englanniksi):
http://www.ipetitions.com/petition/vilabrandao/

keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Miksi valtuuston enemmistö käänsi selkänsä turkulaisille?

Turussa kansalaisliike vaati kansanäänestystä toriparkista ja keräsi yli 13 000 nimikirjoitusta kansanäänestysaloitteeseen. Mutta kaupunkivaltuusto päätti, ettei kansanäänestystä järjestetä. Kansalaisliikkeen blogissa kysytään miksi valtuusto käänsi selkänsä turkulaisille?

Turussakin pyöritetyt erilaiset kaupunkilaisten osallistamisohjelmat ovat osoittautuneet pelkiksi kulisseiksi. (...)

Kansalaiset ovat saaneet kaksi muutakin opetusta. Ensiksi sen, että valtuustoon kannattaa ääänestää henkilöitä, jotka tarpeen tullen uskaltavat antaa vastuun päätösten tekemisestä myös kuntalaisille itselleen. Toinen opetus on se, että kuntalakia tulee muuttaa. Kuntalaisten määräosalla (esim. 5%:lla) on oltava oikeus tehdä aloite, joka todella velvoittaa kansanäänestyksen järjestämisen.

(...) Jotta kansalaisten laskeva luottamus poliittiseen järjestelmään saataisiin käännettyä nousuun, on edustuksellisen demokratian rinnalle luotava todellisia ja kaikille kansalaisille avoimia suoran vaikuttamisen keinoja. Demokratiaa voidaan laajentaa ja syventää. Osallistavamman demokratian siemen on Turussakin kylvetty!

Lue koko juttu tästä

keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Pro Mustavuori -liike ei anna periksi (Helsingin Uutiset 10.12.2008)

HUOM: Vielä on aikaa perjantaihin 12.12. asti jättää mielipide kaupungin Mustavuori-suunnitelmista kaupunkisuunnitteluvirastolle (ks. "11.11.2008 Pohjois-Vuosaari, asemakaava").

"Pro Mustavuori -liike ei anna periksi - Aktiivit haluavat säästää metsät tuleville sukupolville." Näin otsikoi Helsingin Uutiset tämänpäiväisen (10.12.) kaupunkimetsäjuttunsa, jossa haastatellaan Marjaliisa Siiraa. Netin näköispainos lehdestä tässä.



Perään vielä toinen Mustavuori-juttu (Vartti 3.12.2008), jonka on kirjoittanut Vuosaari-seuran sihteeri Matti Pöhö.

perjantai 28. marraskuuta 2008

Laajasalon ekorakentamisesta ja kaupunginsuunnittelun demokratiavajeesta

Seuraavassa Chrisse Candolinin kirjoitus periaatteista, jotka tulisi ottaa Kruunuvuoren rakentamisen pohjaksi.

Kaiken sen tiedon perusteella, joka meillä ilmastonmuutoksesta etc. nyt on: Juuri näin! Tietenkin. Mutta missä menee Helsingin kaupunkisuunnittelu? Freiburgista löytyisi osviittaa!

Muistanpa itse vaikuttuneeni joskus joistakin metsäisistä pikaratikkaratkaisuista Göteborgin esikaupunkialueilla. Tällaisten ratkaisujen sijaan täällä Helsingissä halutaan metsän reunustamasta Koirasaarentiestä Laajasalossa rakentaa 32 metriä leveä bulevardi istutettuine puukujineen!! Haloo!!

(M.-T. K.)

* * *

Laajasalon ekorakentamisesta ja kaupunginsuunnittelun demokratiavajeesta

Voisivatko vihreät ja kaikki ekologisesti ajattelevat alkaa lobbata Laajasaloon kaavoitettavaa aluetta ekokaupunginosaksi Freiburgin Vauban-esikaupungin mukaisesti. Sinne on suunniteltu energiaplus-taloja ja kaupunginosa on autoton: autot on parkkeerattu talokortteleiden ulkopuolella sijaitseviin parkkitaloihin, jolloin pihakadut ovat autoista vapaat. - Mutta se, mikä on Saksassa helppoa on Suomessa vaikeaa!

Laajasalon alue on erittäin arvokas, koska luonto siellä on upeaa ja vaihtelevaa ja metsien puusto monipuolista. Koska Laajasalo on säilynyt suhteellisen väljänä, ja puistomaisena, on erittäin tärkeää että tuleva rakentaminen suunnitellaan ilmastodirektiivien mukaisesti ekologisesti alusta loppuun ja että asukkaiden viihtyvyys ja hyvä asuminen ovat pääasia arkkitehtuurissa sekä piha- ja ympäristösuunnittelussa. Nyt kun on päätetty kevytliikenteen sillan rakentamiseksi Kruunuvuoreen, on autottoman kaupunginosan toteuttaminen erittäin helppoa ja toivottavaa.

Toivon todellakin, että uudet tuulet alkavat puhaltaa Helsingissäkin, jossa tähän asti ollaan oltu suunnittelussa ja asenteissa jatkuvasti muita Euroopan kaupunkeja jäljessä parin vuosikymmenen verran. Helsingin hallintokulttuuri pitää helsinkiläisiä nöyryyttävästi alamaisina kuluttajina, eivät niinä kansalaisina, jotka ovat demokratian syy ja lähtökohta. Nyt olisi Helsingillä näytön paikka, ja Laajasalossa sekä Jätkäsaaressa olisi nyt mahdollisuus raikkaampiin, nykyajan vaatimusten mukaisiin asenteisiin, joka tarkoittaa todellisen demokratian toteutumista kansalaisvaikuttamisen kautta.

Helsingissähän suunnittelu jatkuu tälläkin hetkellä kuuntelematta ja kunnioittamatta asukkaiden ja kaupunkilaisten toiveita (muistamme oikein hyvin, miten kaupunkilaisten 41 000 nimeä makasiinien säilyttämiseksi eivät merkinneet mitään!); täällä toimitaan koko ajan vastoin demokratian perussääntöjä tsaarin ajan hengessä. Nyt on oikea aika alkaa vastustaa epädemokraattista suunnitteludoktriinia ja nostaa tämä kissa pöydälle: asukkaita on kuunneltava ja päätöksentekoon on päästävä mukaan!

Valoisin terveisin
Chrisse Candolin
chri [at] ccandolin.com