torstai 8. toukokuuta 2008

Tiedote: "Avohakkuut eivät kuulu kaupunkimetsiin"

TIEDOTE 8.5.

Kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto:
AVOHAKKUUT EIVÄT KUULU KAUPUNKIMETSIIN

Eri puolilla Helsinkiä on kevään aikana hoidettu lähimetsiä kovin ottein. Paikoin hakkuut ovat vaikuttaneet suoranaisilta avohakkuilta.

- On käsittämätöntä, että Helsingin kaupungin rakennusvirasto kutsuu näitä tuhoja metsän "hoidoksi" ja "uudistamiseksi". Totta kai lähimetsiä pitää hoitaa, mutta se pitää tehdä luonnon monimuotoisuutta vaalivalla tavalla. Miksei metsä saa olla metsä, miksi siitä pitää tehdä puisto, helsinkiläinen kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto ihmettelee. Hän järjesti 8.5. yhdessä Helsingin Vihreiden kanssa eduskunnassa keskustelutilaisuuden Metsänhoitoa, avohakkuita vai suojelua?

Herttoniemessä asuva kansanedustaja on todistanut avohakkuumaisia hakkuita omassa lähiympäristössään.

- Rytäkässä kaatui tikan pesäpuu ja lähimetsässä asuva kettu joutui kodittomaksi. Kaadettujen puiden juurelta löytyi tuhoutuneita linnunpesiä ja munia. Pesimäaikaan puita ei saisi edes kaataa. Lisäksi kaadetut puut olivat täysin terveitä, Alanko-Kahiluoto huomauttaa.

Helsingin kaupungin ympäristökeskus on ehdottanut, että kaupunkimetsät säilytettäisiin monimuotoisina ja niitä uudistettaisiin mahdollisimman pienimuotoisesti. Tätä ovat vaatineet myös luonnonsuojelujärjestöt.

Keskustelutilaisuuteen osallistunut tutkija ja biologi Kati Vierikko ehdotti, että kaupunkimetsiä hoidettaisiin ns. jatkuvan kasvatuksen periaatteen mukaisesti.

- Lähtökohtana pitäisi olla metsien säilyttäminen mahdollisimman puustoisina. Monimuotoinen ja sekapuustoinen metsä on elinvoimainen ja terve, Vierikko sanoi.

Alanko-Kahiluoto ja Vierikko pitävät Helsingin kaupungin suunnitelmia uudistaa metsiään 50 hehtaarin vuositahtia erittäin huolestuttavana.

- Uudistamisen tarve pitää arvioida metsikkökohtaiseti ja niin, että metsät säilytetään mahdollisimman puustoisina. Kolmasosahehtaarin kokoinen aukko on valtava muutaman hehtaarin metsässä.

Lisätiedot:
Kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto GSM 050 512 1727
Kati Vierikko GSM 040 737 2298.

Ei kommentteja: