torstai 4. elokuuta 2011
Akateemista tutkimusta kaupunkimetsistä Lahdessa pidettävässä seminaarissa 29.9.2011 (ei ilmainen)
"PUITA NÄKYVISSÄ!" – KAUPUNKIMETSÄT ASUTUKSEN JA LUONNON RAJAPINNALLA
Seminaari järjestetään Lahdessa torstaina 29.9.2011.
KSEI:n www-sivuilta löytyy seminaarin esite, josta selviää niin seminaarin ohjelma, hinta kuin ilmoittautumisohjeetkin:
http://www.helsinki.fi/ksei/tapahtumat/KSEI_syysseminaari2011.pdf
Maksoi siis mitä maksoi (120 e), Akatemia on haistanut oikean tutkimuskohteen!
Kansainvälisen soveltavan estetiikan instituutin (KSEI) jo perinteeksi muodostuneessa syysseminaarissa tarkastellaan tänä vuonna kaupunkimetsiä ja niiden merkitystä. Ympäristöekologian, -estetiikan ja -psykologian näkökulmat kohtaavat tässä seminaarissa, jossa pohditaan onko nykymuotoisessa viheraluesuunnittelussa mahdollista ottaa huomioon sekä herkät ekosysteemit että asukkaiden mielekkäät ympäristökokemukset. Luonnon ja kaupungin vastakkainasettelun sijaan kaupunkimetsiä pyritään ymmärtämään olennaisena osana suomalaista urbaania ympäristöä.
perjantai 18. syyskuuta 2009
tiistai 22. heinäkuuta 2008
Kansainvälinen seminaari osallistavasta metsätaloudesta 22.8.2008
Metsät, ilmasto ja ihmiset - Miten menee osallistavalla metsätaloudella?
Ajankohta: Perjantai, 22. elokuuta 2008 kello: 9.45–15.45
Paikka: Helsinki, Auditorio (Töölöntorinkatu 2 B, ensimmäinen kerros)
Mikä on metsistä riippuvaisten paikallisyhteisöjen rooli muuttuvassa metsäpolitiikassa? Mikä on teollisen metsätalouden ja yhteisömetsien suhde? Onko teollisessa metsätaloudessa näkyvissä muutosta ilmastonmuutos- ja biodiversiteettikysymysten noustessa yhä näkyvämmin esille?
Seminaarin kanssa samaan aikaan järjestettävissä kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa Ghanassa keskustellaan metsien roolista ilmastonmuutoksessa, ns. REDD-aloitteesta (Reduced Emissions from Deforestation and Forest Degradation). Miten paikallisyhteisöjen rooli tulisi näissä neuvotteluissa ottaa huomioon?
Suomen Kenian suurlähetystö ja Kenia Forest Service tukevat elokuussa kenialaisella metsäsektorilla eri tehtävissä työskenteleviä henkilöitä osallistumaan kesäkouluun Suomessa. Suomi tukee erityisesti metsäsektorin kehitystä Keniassa.
Samaan aikaan Suomessa vierailee edustajia alkuperäiskansojen perinteisten parantajien (Guni) yhdistyksestä, Rajasthanista, Intiasta, Vastedes ry:n kutsumina. Tämä on osa heidän kampanjointiaan alkuperäiskansojen tiedon puolesta.
Seminaarin kieli on englanti. Ilmoittautumiset tarjoilun järjestämiseksi: sanna.rekola@kepa.fi/ 09 584 23 214. Kepa korvaa matkakulut ulkopaikkakuntalaisille 17 euroa ylittävältä osalta alkuperäistä tositetta vastaan.
Tervetuloa seminaariin!
Järjestäjät: SHALIN ry, KEPA ry, Kansainvälinen Maan ystävät ja Suomen Maan ystävät ry, Ympäristö ja Kehitys ry, ulkoministeriön tuella
Tarkemmat tiedot:
http://shalinry.org/seminars/2008/07/
tiistai 27. toukokuuta 2008
Tiedote 27.5.2008: Helsingin kaupunkimetsistä halutaan kansanäänestys
Kaupunkimetsien suojelusta halutaan kansanäänestys
Maailma kylässä ‑festivaaleilla polkaistiin lauantaina 24.5. käyntiin nimien keruu, jonka tarkoituksena on saada Helsinkiin kansanäänestys kaupunkimetsien suojelusta. Kansanäänestysaloitteen takana on vuonna 2005 perustettu Kaupunkimetsäliike.
Aloitteessa vaaditaan, että Helsingin kaupunki järjestää kansanäänestyksen, jossa kaupunkilaiset voivat ottaa kantaa siihen, tulisiko Helsingin kaupunkimetsät säilyttää luonnonmukaisina ja rakentamattomina. Kyseessä olisi ensimmäinen asukkaiden vaatimuksesta järjestetty kansanäänestys Helsingissä.
– Tavoite on kova, sillä aloitteen taakse tarvitaan viisi prosenttia Helsingin äänioikeutetuista. Pääsimme kuitenkin jo kahden päivän aikana hyvään vauhtiin, iloitsee Siboné Oroza, yksi Kaupunkimetsäliikkeen perustajista. – Jatkamme nimien keräämistä pitkin kesää Helsingin keskustassa, kesätapahtumissa ja eri kaupunginosissa. Tähtäämme siihen, että tarvittava määrä allekirjoituksia olisi kasassa ennen syksyn kunnallisvaaleja.
– Kunnallinen kansanäänestys kaupunkimetsistä olisi merkittävä askel omaehtoiseen kansalaisosallistumiseen, uskoo demokratiatutkija Rolf Buchi. Hän on kirjoittanut aiheesta teoksen Kohti osallistavaa demokratiaa (Like 2006).
Kaupunkimetsäliikkeen synnyn taustalla on vuoden 2002 yleiskaava, jossa monia tärkeitä eri kaupunginosien puistoja ja ulkoilumetsiä varattiin asuntorakentamiselle. Asukkaat ovat yrittäneet vaikuttaa kaavoitussuunnitelmiin niiden kaikissa vaiheissa, tuloksetta.
– Kaupunkimetsien virkistykselliset, ekologiset ja ilmanpuhtauteen liittyvät ulottuvuudet koskettavat jokaista helsinkiläistä. Meillä kaikilla on oma rakas lähimetsämme ja tuttu, turvallinen ulkoilumaastomme. Jos ja kun uusia asuntoja rakennetaan, niille on etsittävä maata jostain muualta kuin jäljellä olevista Helsingin metsistä, summaa laajasalolainen kirjailija Laura Lindstedt.
– Kaupunkiluonto ei tietenkään voi olla koskematonta ja luonnontilaista. Kuitenkin myös kaupunkiluonnossa elää useita arvokkaita kasvi- ja eläinlajeja. Ne selviytyvät parhaiten, mikäli kaupunkimetsät säilytetään verkostomaisena. Metsälaikkujen väliset viherkäytävät, niin sanotut ekologiset yhteydet, tulee ottaa huomioon maankäytön suunnittelussa, painottaa Helsingin luonnonsuojeluyhdistyksen sihteeri Kaisa Hauru.
Lisätietoja:
Siboné Oroza
http://www.kaupunkimetsaliike.info/
http://kaupunkimetsa.blogspot.com/
maanantai 12. toukokuuta 2008
Helsingin Uutiset: "Metsänhoitoa vai avohakkuilla tuhoamista?" (11.5.)
Sunnuntain Helsingin Uutisissa (11.5.) oli juttu helsinkiläisiä puhuttaneista metsätuhoista. Toimittaja Anna Kopteff haastatteli Kaupunkimetsäliikkeen jäseniä, puiden kaadoista tuohtuneita kaupunkilaisia sekä rakennusviraston miehiä.
Ensin kolmossivun nosto:
Ja varsinainen juttu:
Uutinen löytyy myös Helsingin Uutisten sivuilta pdf-tiedostona, täältä.
keskiviikko 7. toukokuuta 2008
"Vakava sairaus" on kohdannut puita Laajasalon Aittasaaressa
Esimerkiksi Iso-Sarvastolle kallistuva rinne on kaadettu samanlaiseksi avohakkuuksi kuin Herttoniemessä ja Rastilassa. Golfkentän ympärillä on puolestaan tehty niin sanottua "arjalaista karsintaa": toisella puolella polkua on hakattu pääasiassa koivuja ja toisella puolen kuusia - kaikki ilmeisen "elinkelvottomia", lahoja tai kitukasvuisia... ainakin rakennusviraston tulkinnan mukaan!
Tosiaankin, rakennusviraston puiden kaadoista hämmennyksissään ja kauhuissaan olevat kaupunkilaiset ovat puhuneet "arjalaisesta metsänhoidosta". Kuten useimmissa tapauksissa, myös Aittasaaren tapauksessa tämä voidaan ymmärtää kahdessa mielessä: toisaalta kaikki se, mikä ei ole "elinkelpoista", tuhotaan. Toisaalta monimuotoisuus karsitaan - vääränlajisia puita poistetaan. Syystä tai toisesta.
Eräs tällainen karsinnan mahdollinen syy nousi esiin Helsingin Sanomien (2.5.) uutisessa Helsinki pyrkii karsimaan allergiaa aiheuttavia kasveja. Uutisen mukaan rakennusvirasto on tehnyt linjauksen, jonka mukaan allergisoiva kasvusto kaupungissa joutuu pannaan. Heti tulee mieleen, että merkitseekö tämä esimerkiksi pääkaupungin koivujen lahtausta? No ei, vakuuttaa jutussa rakennusviraston toimistopäällikkö Terhi Tikkanen-Lindström. Kiistämätön tosiasia silti on, että koivut ovat syypäitä monen allergikon oireisiin.
Aittasaareen palataksemme: alueen puita yhtäkkiä kohdanneesta sairaudesta on syytä olla huolissaan. Mikäli sairaus on jäljitettävissä Helsingin kaupungin rakennusvirastoon, tarvitaan vahvaa kansalaisvaikuttamista (vaikka puita ei saada takaisin, vastaavat tuhot voidaan ehkä estää muualla). Mikäli kyse on siitä, että puut ovat yhtäkkiä tulleet sairaiksi jostain muusta syystä (esimerkiksi ilmansaasteista?), ovat tarpeen huomattavasti radikaalimmat toimenpiteet. On heti selvitettävä, mikä ihme vaivaa Itä-Helsingin metsiä!
Tässä siis rypäs allekirjoittaneen keskiviikkona 7.5.2008 ottamia valokuvia Aittasaaresta, sateen jälkeen.
keskiviikko 23. huhtikuuta 2008
"Avohakkuut eivät kuulu kaupunkimetsiin" (HS 23.4.08)
Avohakkuut eivät kuulu kaupunkimetsiin
Helsingin rakennusviraston ”luonnonhoidon” linjaukset ovat viime päivien aikana tulleet karulla tavalla näkyviin virkistysmetsissämme (HS 21.4. ja 22.4.) Viraston linjauksissa mainitaan ensiksi, että luonnon monimuotoisuus otetaan huomioon, mutta heti perään todetaan, että kustannussyistä työtä tehostetaan ja kaikkia mahdollisia hakkuutapoja – myös talousmetsämallin mukaisia aukkohakkuita – suositaan.
Me allekirjoittaneet olemme jo pitkään vaatineet, että rakennusvirasto ottaisi periaatteekseen edistää kaupunkiluonnon monimuotoisuutta ja virkistysarvoja, ja että hakkuita tehtäisiin ainoastaan harkituissa kohteissa kuten teiden varsilla.
Suosimalla luonnon omia kiertokulkuja saisi nopeasti myös kustannussäästöjä.
Viime päivien aikana Rastilassa, Herttoniemessä ja Pirkkolassa on tehty tavanomaisia talousmetsien avohakkuita, jotka eivät ole mitenkään perusteltuja kaupungin virkistysalueilla. Hakkuualoilla kaikki isot kuuset ja koivut on poistettu.
Hakkuita on perusteltu huonokuntoisten puiden poistolla turvallisuussyistä, mutta tosiasiassa näissä kohteissa hyväkuntoisetkin puut on kaadettu. Kohteille on jätetty yksittäisiä puita, mutta metsästä niissä ei ole tietoakaan.
Esimerkiksi Herttoniemen metsät ovat tärkeää elinympäristöä monille uhanalaisille lintulajeille, kuten pikkutikalle, pohjantikalle ja valkoselkätikalle.
Helsingin yliopiston ja Metsäntutkimuslaitoksen yhteistyönä tekemät uusimmat, vielä julkaisemattomat tutkimukset osoittavat, että tiheä metsä kestää kaupungissa paremmin kuin raivattu. Pahimmillaan näistä kohteista kehittyy kymmenen vuoden kuluessa pihlaja-vaahterapöheikköjä, joissa heinät ja punkit viihtyvät, mutta eivät uhanalaiset lajit saati ulkoilijat.
Helsingillä ei ole varaa tämänkaltaiseen luonto- ja virkistysarvoja loukkaavaan käyttäytymiseen. Olemme järjestötaholla jo vuosikymmenen ajan käyneet keskustelua virkamiesten kanssa siitä, että kaupunkimetsiä tulee hoitaa pienimuotoisesti, emmekä ole missään vaiheessa antaneet tukeamme aukkohakkuille. Meillä on asukkaiden tuki takanamme, sillä ainuttakaan kaunista sanaa emme ole avohakkuista metsissä liikkuvilta ulkoilijoilta kuulleet.
Kaupunkiluonto ja metsät ovat usein hyvin monimuotoisia ja tarjoavat toimivan elinympäristön monelle urbanisoituneelle ja uhanalaisellekin eläinlajille. Sen lisäksi metsillä on suurta virkistyksellistä ja terveydellistä hyötyä asukkaille.
Kaupunkilaisille on taattava, ettei heidän takapihansa metsä äkillisesti katoa tukkipinona. Hakatessaan raskaalla kädellä virkistysmetsiään Helsinki käyttää väärin lähiluontoaan arvostavien veronmaksajiensa rahoja. Avohakkuut eivät kuulu kaupunkimetsiin!
Kati Vierikko
biologi, tutkija
puheenjohtaja, Helsingin luonnonsuojeluyhdistys
Mauno Särkkä
puheenjohtaja, Luonto-Liiton metsäryhmä
Markus Piha
FT, biologi, tutkija
puheenjohtaja, Helsingin seudun lintutieteellisen yhdistys Tringa ry
















